Ott Tänak ei anna periksi, vaikka tilanne on epätoivoinen – ”En aio luovuttaa mestaruustaistelua”

Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Austral/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain Ott Tänakin tuskainen kausi rallin MM-sarjassa sai jatkoa kotikisassa Virossa viime viikonloppuna, kun saarenmaalainen keskeytti perjantaina kahteen perättäiseen rengasrikkoon. 

Neljän keskeytyksen myötä unelma uran toisesta MM-tittelistä on enää teoreettinen. Toyotan Sebastien Ogier on karannut pisteissä virolaisesta jo 74 pisteen päähän.

– En aio luovuttaa mestaruustaistelua. Seuraavissa kisoissa minun pitää vain tehdä parhaani. Tiedän, ettei tilanne näytä hyvältä ja onhan se vaikeaa, mutta meidän pitää yhdessä tallin kanssa vain jatkaa puskemista, Tänak sanoo Dirtfishin sivuilla.

Tyyni virolainen ei ottanut liiemmin pulttia, että juuri kotiralli päättyi keskeytykseen.

– Kun ajaa MM-sarjaa, ei ole väliä, onko ralli täällä vai jossain muualla. Paineita on joka tapauksessa, jos pitää esimerkiksi suojella MM-johtoa tai jotain muuta vastaavaa. Toki minulla oli enemmän tietoa tiestöstä ja kisasta muutenkin, mutta ei siitä mitään paineita tullut, Tänak summaa.

– Voittaminen Virossa ei ole tärkeää, mestaruuden voittaminen on tärkeintä.

Tänak ei hiljennellyt turhia lauantain ja sunnuntain pätkillä, vaikka hyviin sijoituksiin ei ollut enää mahdollisuuksia. Viimeisen kahden ajopäivän aikana Tänak kaasutteli kymmenen pohja-aikaa 15 erikoiskokeelle.

– Mitä muuta olisimme voineet tehdä? On tylsää ajaa hiljaa, Tänak kuittasi.

– Aina voi myös oppia jotain. Varsinkin sunnuntaiaamuna kokeilimme jotain irtosoralla, ja sanoisin, että löysimme myös jotain, koska ajoin pohjia. Se oli hyvää oppia ja on tärkeää säilyttää keskittyminen, vaikka on vaikeaa, virolainen jatkoi.

Katso alapuolelta Viron MM-rallin parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,384192″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat