Ott Tänak ehti jo heittää pyyhkeen kehään – ”Tuntui, että ajo ei kulje yhtään”

Hyundain Ott Tänak sai positiivisen startin Chilen MM-ralliin perjantaina, vaikka valitteli monen muun kuskin suhteen autonsa ajettavuutta kimuranteilla sorateillä.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Vincent Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänak saapui iltahuoltoon kisan johtajana, mutta tipahti kolmen sekunnin erolla toiseksi Toyotan Elfyn Evansin taakse, kun rallin avauserikoiskokeen laskennalliset ajat valmistuivat. Avauspätkän ajat laskettiin pikataipaleen toisen vedon aikojen perusteella.

– Olin todella ongelmissa, enkä löytänyt oikein mitään fiilistä autossa. Iltapäivällä pito vähän parani ja samalla myös auto tuntui paremmalta. Ei luotto ole siellä, missä pitäisi, mutta olemme ottaneet silti kaiken irti, Tänak sanoi.

– Olen todella yllättänyt, että olen kärkitiloilla. Kaikki meidän kuskimme olivat aamulla ongelmissa. Sanoin aamulla avauspätkän jälkeen insinöörille, että top6 tai top8 on ihan maksimi tässä kisassa. Tuntui, että ajo ei kulkenut yhtään.

Tänak sekä MM-sarjaa johtanut Thierry Neuville pitivät kuitenkin autonsa tiellä perjantaina, vaikka liukasta oli. Virolaiskuskin mukaan auton ajettavuuden ja säätöjen kanssa Chilessä on samankaltaisia haasteita kuin elokuun alun Suomen osakilpailussa.

– Kuten sanottua, kaikki meidän kuskimme olivat vaikeuksissa auton säätöjen kanssa. Se on jotenkin tyypillistä meille tällaisilla teillä, kuten oli Suomessakin. Pitää silti puskea niin hyvin kuin mahdollista, reagoida ja kehittää autoa, Tänak paalutti.

Virolaiskuski toivoo, että lauantain erikoiskokeet sopivat Hyundain autolle paremmin.

– Pätkien luonne on ihan erilainen. Tiestä pitäisi saada myös enemmän pitoa. Kun vielä lähtöpaikkammekin on parempi, niin ainakin lähtökohtien osalta meidän pitäisi olla paremmissa asemissa, Tänak mietti.

Lauantaina Chilessä ajetaan kuusi erikoiskoetta. Kisa päättyy sunnuntaina.

Lue myös nämä

  • Uusimmat