Ott Tänak antoi arvion tallipäälliköstään – ”Hänen heikoin kohtansa on se, että…”

Cyril Abiteboul on toiminut rallin MM-sarjassa kilpailevan Hyundain tallipäällikkönä viime kauden alusta lähtien.
Cyril Abiteboul
Cyril Abiteboul ja Ott Tänak. Kuva: Dufour Fabien/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Abiteboul oli aikoinaan yllätysvärväys Hyundailta, sillä ranskalainen on luonut kannuksensa formula ykkösten puolella Renault’n pomona. Abiteboul on vajaan kahden kauden aikana osoittanut johtajuutensa Hyundain peräsimessä, vaikka hän on loikannut vieraalle maaperälle.

Virolaistähti Ott Tänak palasi täksi kaudeksi Hyundain miehistöön. Tänak oli jättänyt Hyundain kauden 2022 päätteeksi, ja yksi lähdön syistä oli se, ettei Hyundailta löytynyt kunnon johtajaa.

Tänakin mukaan asiassa on tapahtunut melkoinen muutos. Virolainen arvostaa sitä, että Abiteboul on tuonut mukanaan roppakaupalla kokemusta.

– Hän on työskennellyt todella isoissa organisaatioissa. Se auttaa johtamaan ihmisiä eri tavalla. Mielestäni hän on tehnyt hyvää työtä tähän saakka, Tänak arvioi yhteistyökumppaninsa VivatBetin haastattelussa.

Tänakin mukaan Abiteboulilta löytyy myös akilleen kantapää.

– Ehkä hänen heikoin kohtansa on se, että hänellä ei ole varsinaista kokemusta rallista, jossa on omat ainutlaatuiset ja erityiset haasteensa. Siksi hänen täytyy tukeutua paljon ympärillään oleviin ihmisiin, Tänak sanoi.

Abiteboul on sukeltanut nopeasti syvälle lajiin, eikä hän ole pelännyt puhua suutaan puhtaaksi, kun lajin ongelmista ja tulevaisuudestaan on keskusteltu. Ranskalaisen johtaminen on kaikesta päätellen ollut suoraselkäistä myös tiimin sisällä.

– Kaiken kaikkiaan kyse on siitä, miten olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, kuinka johtaa tiimiä ja edistää kehitystä. Lopulta tämä sama pätee kaikkiin lajeihin: joukkuehengen on oltava vahva ja fokuksen on pysyttävä kirkkaana, Tänak kertoo.

Abiteboulin johdolla Hyundai on päässyt lähelle jättipottia rallin MM-sarjassa tällä kaudella. Tallin kuljettajilla Thierry Neuvillella ja Tänakilla on kaksoisjohto kuljettajien MM-sarjassa. Lisäksi Hyundai on karannut 35 pisteen päähän Toyotasta valmistajien MM-taistossa.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Hyundai ei ole koskaan aiemmin saavuttanut kuljettajien maailmanmestaruutta. Valmistajien mestaruuksia sillä on toistaiseksi kaksi, vuosilta 2019 ja 2020.

Lue myös nämä

  • Uusimmat