Onko tässä rallin MM-kauden 2023 kalenteri?

Rallin MM-sarjassa on määrä ajaa 14 osakilpailua kaudella 2023.
Ott Tänak
Chilen osakilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan promootioyhtiö on ilmoittanut jo aiemmin, että niin sanottuja kaukokisoja on ensi vuoden kalenterissa enemmän kuin kuluvalla kaudella. Tavoitteena on, että osakilpailuista kuusi ajettaisiin Euroopan ulkopuolella.

Ensi vuoden kalenteria ei ole vielä julkistettu, mutta huhujen mukaan suunnitelma olisi toteutumassa. Rallynoticias.com-sivuston mukaan ensi vuonna ajetaan kahdeksan rallia Euroopassa ja kuusi kaukokilpailua.

Se on jo varmaa, että Monte Carlon MM-ralli avaa kauden tammikuun puoliväliin jälkeen ja helmikuussa pisteistä ajetaan Ruotsissa. Huhujen mukaan Meksikon ralli on palaamassa kalenteriin maaliskuulle.

Tiettävästi myös Etelä-Amerikan puolella ajetaan MM-ralli huhtikuun puolella. Huhujen mukaan osakilpailu järjestetään joko Chilessä tai Argentiinassa.

Sivuston mukaan kalenteriluonnoksesta löytyvät kaukokisoista myös Kenia, Uusi-Seelanti, Japani ja Saudi-Arabia, missä ei ole aiemmin ajettu MM-rallia. MM-sarjan promootioyhtiön tapahtumajohtaja Simon Larkin kertoi hiljattain, että sarja aikoo mennä myös Lähi-itään kaudella 2023.

Euroopan kisoista mukana ovat puolestaan myös Kroatia, Portugalia, Italia, Viro, Suomi ja Kreikka. Mikäli tiedot pitävät paikkansa, tämän vuoden Euroopan kisoista pois putoaisivat Belgia ja Espanja.

Promoottorin tavoitteissa on viedä MM-ralli myös Pohjois-Amerikkaan, mutta ainakaan tähän tietoon kisaa ei ajeta Yhdysvalloissa vielä kaudella 2023.

Larkin kertoi Suomen MM-rallin virallisessa kisaoppaassa, että ensi vuoden kalenteri pyritään julkistamaan elokuun aikana.

Rallin MM-kalenteri kaudella 2023?

Monte Carlo (19.-22. tammikuuta)
Ruotsi (16.-19. helmikuuta)
Meksiko (maaliskuu)
Kroatia (huhtikuu)
Argentiina tai Chile (huhtikuu)
Portugali (toukokuu)
Italia (kesäkuu)
Kenia (kesäkuu)
Viro (heinäkuu)
Suomi (elokuu)
Uusi-Seelanti (elokuu)
Kreikka (syyskuu)
Japani (lokakuu)
Saudi-Arabia (ajankohta ei tiedossa)

Lue myös nämä