Onko Ott Tänak kypsynyt mestaruuteen vaadittavalle tasolle? – ”Jos ei kehity, niin kannattaa pysyä kotona”

Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan ykköstähden Ott Tänakin alkukausi on ollut loistava. Ruotsin rallista virolainen nappasi täydet pisteet ja Monte Carlosta mies saalisti kolmannen tilan sekä Meksikosta toisen tilan. 

Viime viikonlopun Meksikon osakilpailussa Tänak kärsi auramiehen roolistaan oltuaan etuautona tiellä. Silti tasainen ja varma ajo palkittiin palkintosijalla. Vielä sunnuntaina Tänak onnistui nousemaan Fordin Elfyn Evansin edelle toiseksi.

– Olen ihan tyytyväinen. Yritimme vain selvittää pätkät läpi ilman ongelmia ja se riitti tähän sijaan. Kisa oli todella haastava ja olosuhteet kovat. On mukavaa, että pääsimme maaliin, Tänak jutteli rallin tauottua.

–   Lauantaina olimme vielä lounastauolla aika kaukana, mutta saimme iltapäivällä kurottua eroa. Tänään sitten saimme toisen sijan ajettua kiinni. Se on hyvä tulos. Power Stagella meillä oli rengasrikko ja emme pystyneet saalistamaan sieltä pisteitä.

Tänak on selvästi ottanut jälleen uuden askeleen kohti tavoitettaan eli mestaruutta. Virolaisen mukaan juuri jatkuva kehittyminen on avainsana menestykseen.

– Yritämme kehittyä koko ajan. Jos ei kehity, niin sitten kannattaa pysyä kotona. MM-sarjan alku on ollut meidän osalta hyvä kolmen podiumin myötä. Toivottavasti pystymme jatkamaan samalla tavalla, Tänak totesi.

– Vaikuttaa siltä, että taistelu on MM-sarjassa ihan yhtä kovaa kuin viime vuonna. Taatusti on vielä monta kovaa kamppailua luvassa. Mielenkiintoinen vuosi on luvassa.

Toyota säilytti ykköstilansa valmistajien MM-sarjassa Tänakin johdolla. Tallipomo Tommi Mäkistä tulos tyydytti.

– Kisa oli todella kova sekä kuskeille että insinööreille ja mekaanikoille. Olemme kuitenkin kehittyneet viime vuosista. Nyt ei ollut mitään ongelmia jäähdytyspuolen kanssa. Suorituskykymme oli hyvä, Mäkinen sanoi.

– Ott teki todella hyvän suorituksen oltuaan ensimmäisenä autona tiellä. Hän ei valittanut yhtään, ja uskon, että suoritus oli maksimaalinen. Krisillä (Meeke) ja Jari-Matilla (Latvala) oli epäonnea, mutta he taistelivat loppuun asti ja saivat tiimin kannalta tärkeitä pisteitä.

 

Lue myös nämä