Onko Esapekka Lappi Korsikan rallin yllättäjä? – ”Olo on luottavainen”

Esapekka Lappi
Esapekka Lappi. Kuva: Citroen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kauden ensimmäinen puhdas asvalttikisa ajetaan rallin MM-sarjassa ensi viikolla, kun pisteistä taistellaan Korsikalla. 

Citroenin talliin täksi kaudeksi vaihtanut Esapekka Lappi aloitti uransa kartingista, joten ei ole ihme, että asvalttikisat ovat pieksämäkeläisen mieleen.

– Olen aina nauttinut tästä rallista ja en malta odottaa, että se vihdoin alkaa. Rakastan ajamista puhtaalla asvaltilla. Tärkein asia on, että saamme hyvän nuotin tehtyä, Lappi summaa.

– Mielestäni nuotit ovat jopa tärkeämmät asvaltilla kuin soralla, että saa oikean ajolinjan mutkiin ja kuinka kovaa niihin voi ajaa. Reitti on muuttunut paljon, joten olemme kaikki samalla viivalla.

Lappi taisteli jo viime vuonna Toyotalla Korsikalla palkintosijoista, mutta rengasrikko kisan päätöspäivänä tiputti miehen kuudenneksi.

– Vaikka kisa ei ole helppo, niin se on kuitenkin meille mahdollisuus. Tästä rallista meillä on vähän enemmän kokemusta kuin muista kisoista. Myös testit menivät hyvin ja olo on luottavainen. Toivottavasti olen vähintään yhtä kilpailukykyinen kuin viime vuonna, Lappi suunnittelee.

Lue myös nämä