Nyt tuli karu arvio rallin MM-sarjasta – ”Vain yksi valmistaja”

Rallin MM-sarjan tulevaisuuden yllä on yhä useita kysymysmerkkejä.
Elfyn Evans
Toyotan Elfyn Evans vauhdissa Kanariansaarten MM-rallissa. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kansainvälinen autoliitto FIA esitteli viime vuoden lopulla ensimmäiset linjaukset rallin MM-sarjan seuraavista pääluokan teknisistä säännöistä, joiden on määrä astua voimaan vuonna 2027. Autoille asetettiin muun muassa 345 000 euron kulukatto, ja lisäksi autojen tekniikka tulee lähemmäksi nykyisiä Rally2-kilpureita.

Seuraavan sukupolven ralliautojen lopullisia, täsmällisiä teknisiä sääntöjä ei ole kuitenkaan lyöty kokonaan lukkoon. Kattojärjestö on arvioinut, että säännöt hiotaan lopulliseen muotoonsa elokuun loppuun mennessä.

Siinä vaiheessa kauden 2027 alkuun on aikaa alle puolitoista vuotta. Uuden auton kehittämiselle ei ole siis varattu kovinkaan paljon aikaa.

Tästä huolimatta FIA on asettanut kovaksi tavoitteeksi, että kaudella 2027 MM-ralleissa nähdään jopa 20 pääluokan autokuntaa. Nykyään MM-sarjassa on vain yhdeksän koko kauden ajavaa Rally1-kuljettajaa.

Uudet säännöt voivat luoda uusia mahdollisuuksia MM-sarjalle, mutta juuri nyt WRC:n yllä on enemmänkin uhkakuvia. Yksi suurimmista on se, että huhujen mukaan Hyundain tehdastiimi saattaa pahimmassa tapauksessa jättää MM-sarjan jo kuluvan vuoden lopussa.

Pääluokassa on tällä hetkellä vain kaksi täysiveristä tehdastiimiä – Toyota ja Hyundai – sekä M-Sport Ford. Brittitiimi M-Sportin tallipomo Richard Millener antoi karun arvion liittyen tuleviin sääntöihin.

– Tietääkseni vain yksi valmistaja on valmis vuodelle 2027 tässä aikataulussa, Millener totesi Autosportin mukaan.

Richard Millener
Richard Millener. Kuva: M-Sport Ford

FIA, valmistajat ja MM-sarjan sidosryhmät keskustelivat viime viikolla säännöistä Kanariansaarten MM-rallin yhteydessä. Millenerin mukaan uhkakuvana on, että aikataulun vuoksi kilpailu pääluokassa saattaa kuihtua entisestään.

– Lopulta FIA:n täytyy tehdä päätöksensä sen suhteen, mitä se haluaa tehdä, ja meidän on hyväksyttävä se. Mutta minulla on henkilökohtaisia huolia siitä, että päädymme sarjaan, jossa mukana on vain yksi valmistaja valmiina uusiin sääntöihin – kunnes muut saavat kehityksensä ajan tasalle. En ole varma, onko se hyvä asia.

– Jos FIA:lla on tietoa virittäjistä tai valmistajista, joista me emme tiedä mitään, niin se on toki loistava uutinen. Mutta meidän näkökulmastamme on todella vaikeaa tuottaa uusi auto vuodelle 2027 – oli sääntöjen vahvistamisen ajankohta sitten kesäkuussa, heinäkuussa tai elokuussa, Millener painotti.

Lue myös nämä

  • Uusimmat