Nyt putosi kova ennustus ensi kauden F1-maailmanmestarista

Mercedes voi palata ensi kaudella takaisin hallitsevaksi voimaksi formula ykkösissä.
George Russell
George Russell. Kuva: Richard Pardon / Mercedes AMG Petronas
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Talli onnistui edellisen kerran erinomaisesti, kun formula ykkösissä koettiin edellisen kerran iso sääntömuullistus 12 vuotta sitten. Tuolloin talli onnistui tekemään autostaan ylivoimaisen voiman ja tiimi voittikin seuraavina vuosina ihan kaiken.

Barcelonassa viime viikolla ajetut testit antoivat vahvoja viitteitä siitä, että sama olisi toistumassa myös tällä kertaa.

Mercedes-kuljettajat George Russell ja Kimi Antonelli ajoivat Barcelonassa yhteensä yli 500 testikierrosta ja kaikkiaan Mercedeksen voimanlähteellä varustetuilla autoilla ajettiin yli tuhat kierrosta viime viikon aikana. Tämä kertoo tietysti ainakin voimanlähteen luotettavuudesta, mutta myös Mersu-kuljettajien vauhti yksittäisellä kierroksella oli ajoittain hyvinkin lupaavaa.

Viime kausi päättyi McLarenin Lando Norrisin mestaruusjuhliin, ja voi hyvin olla, että myös ensi kauden mestari tulee Britanniasta. George Russell on jo vuosia mainittu siinä yhteydessä, kun on lueteltu tulevien maailmanmestarien nimiä.

Russellin F1-ura alkoi jo vuonna 2019, mutta vielä tuolloin hän joutui ajamaan Williamsin kehnolla autolla. Vuonna 2022 hän sai ylennyksen Mercedekselle ja näytti nopeasti, miksi hänestä on vuosien varrella kohistu niin paljon.

George Russell
George Russell. Kuva: Mercedes AMG Petronas

Jos Mercedes on saanut todella niin hyvän paketin kasaan ensi kaudeksi, kun nyt näyttää, on Russellilla kultainen mahdollisuus voittaa ensi kaudella uransa ensimmäinen maailmanmestaruus.

– Hänen täytyy aistia, että maailmanmestaruuteen on nyt mahdollisuus, asiantuntija Martin Brundle sanoi Sky F1:lle.

Brundle pitää myös Mercedeksen koko kuljettajakaksikkoa hyvin vahvana. Russell saa tärkeää tulitukea – ja myös hyvää kirittämistä – nuorelta Kimi Antonellilta, joka maksoi isoja oppirahoja viime kaudella ja otti niistä hyödyn irti.

– He ovat kaksi hyvin tasaväkistä kuljettajaa, mutta nämä autot voivat tietyissä olosuhteissa olla ajoittain melko arvaamattomia – turva-auton jälkeisissä uusintalähdöissä, vaihtelevissa märkä–kuiva-olosuhteissa, sellaisissa ”tuleeko vai eikö tule” -hetkissä, Brundle sanoi.

Kimi Antonelli lienee tulevaisuuden maailmanmestari, mutta vielä ei ole hänen vuoronsa.

– Georgen kokemus näkyy. Jos pitäisi arvata, laittaisin koko kauden osalta rahani Georgen puolesta. Mutta heistä molemmista tulee äärimmäisen vahvoja, Brundle arvioi.

– George vaikuttaa hyvin itsevarmalta, eikö vain? Hän vietti pitkän ajan Williamsilla ja siirtyi sitten Mercedekselle juuri silloin, kun he käytännössä lakkasivat voittamasta kaikkea. Hän on tehnyt raskaan työn, ja ehkä nyt on hänen hetkensä.

Lue myös nämä