Nyt muuttui ääni kellossa – Ott Tänakin lausunnoissa iso muutos

Hyundain Ott Tänak pystyi löytämään hyvän vireen lauantaina Keski-Euroopan MM-rallissa.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänak tuskaili lauantain aamupäivän lenkkiin saakka autonsa kanssa ja virolaisen olemus oli suhteellisen turhautunut.

Sitten tapahtui rallia ja samalla koko MM-taistelua heilauttanut käänne. Tiukassa sekuntitaistossa tallikaverinsa Kalle Rovanperän kanssa ollut Toyotan Sébastien Ogier teki ajovirheen ja ajoi ulos. Ogier joutui keskeyttämään.

Samalla Tänak heräsi uudelleen eloon. Virolainen haistoi mahdollisuutensa koittaneen ja riehui lauantain iltapäivän lenkillä toiseksi ohi Toyotan Elfyn Evansin. Virolainen lähtee sunnuntaipäivään 36,3 sekuntia rallia johtavalle Rovanperälle jääneenä. Ero Evansiin on puolestaan jo ihan mukavat 8,4 sekuntia.

Eipä siis ihme, että pieni vieno hymy oli palannut virolaisen huulille.

– Ainakin olimme johdonmukaisia. Optimaalisesta vauhdista jäi vielä jonkin verran uupumaan, mutta johdonmukaisuuden suhteen vauhti oli koko ajan olemassa, Tänak summasi lauantaipäiväänsä.

– Pysyimme vaikeissakin olosuhteissa hyvin mukana ja olimme kärkikolmikossa. Se on paljon positiivisempaa kuin eilen, Tänak jatkoi.

Tänak ei ole tällä kaudella oikeastaan missään vaiheessa ollut täysin tyytyväinen autoonsa, mutta nyt hän oli onnistunut ottamaan senkin suhteen askeleen oikeaan suuntaan.

– Eilisen jälkeen onnistuimme parantamaan auton tasapainoa hieman, joten ajaminen tuntui luonnollisemmalta – ei kuitenkaan vielä ihan niin hyvältä kuin asvaltilla pitäisi olla, Tänak sanoi.

– Katsotaan, jos saisimme vielä vähän lisää kehitystä huomiseksi. Aion jatkaa samalla tavalla kuin tänäänkin, ja lopulta muut päättävät, ajavatko he nopeammin vai hitaammin, Tänak jatkoi.

Sunnuntain tavoitetta kysyttäessä Tänakin vastaus tuli nopeasti.

– Teen kaikkeni, minkä vain voin, virolainen totesi.

Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä neljä erikoiskoetta. Erikoiskoekilometrejä kertyy kaikkiaan lähes 80.

Lue myös nämä