Nouseeko Rovanperä ensi kaudella WRC-auton rattiin?  –  asetti itselleen ehdon

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Raketin lailla rallimaailman huipulle nousseen Kalle Rovanperän on ounasteltu nousevan WRC-auton rattiin jo kaudella 2020. Hankala alkukausi on hieman himmentänyt puheita, mutta nuori mies keskittyy itse olennaiseen.

– Sen (siirtymisen WRC-luokkaan) näkee kausi kerrallaan. Sanoin jo viime vuonna saman asian. Loppukaudesta on parempi niitä juttuja miettiä, kun näkee mitä on saatu aikaan, WRC2 Pro -luokassa kilpaileva Rovanperä kuittaa.

– Toki jos kehityskäyrä lähtee takaisin nousuun, niin mikäs siinä. Ensi vuonna voi kuitenkin ajaa hyvin vielä R5:lla. Opeteltavaa riittää vielä MM-sarjan kisoista.

Teinitähti Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan perjantaina käynnistyvässä Chilen MM-rallissa. Puuppolalaisen alkukausi ei ole ollut samanlaista lentoa kuin mitä viime vuonna nuorukaiselta totuttiin näkemään.

Chilestä Rovanperä metsästää kauden neljännessä MM-koitoksessaan vihdoin ehjää suoritusta.

– Hyvä tavoite on ajaa virheetön kisa. Olisi tärkeää saada yksi sellainen kisa alta pois. Toki yritämme ajaa hyvällä fiiliksellä kovaa, Rovanperä ruoti kisan aattona.

Torstain testierikoiskokeella Rovanperä oli toiseksi nopein R5-kuski jääden isäntämaan Jorge Martinez Fontenalle kolme kymmenystä. Toksportin yksityistiimin Skoda Fabiaan on löytynyt nopeasti hyvät säädöt.

– Valmistautuminen sujui ihan hyvin. Testit Euroopassa olivat kuitenkin testiä Portugalia varten, ei tänne. Maanantaina ajettiin täällä sitten WRC2-testit. Se meni ihan hyvin. Testierikoiskoe sujui hyvin. Nyt on vähän parempi tiimi kuin viimeksi. Ei ole ollut mitään ongelmia, Rovanperä totesi.

Seuraava MM-ralli ajetaan Portugalissa, missä Rovanperä pääsee upouuden Skodan tehdasauton rattiin. Suomalainen testasi uutta Skoda Fabia R5 -autoa viimeksi reilu viikko sitten Portugalissa.

– Nyt jos vertaa tehdasautoa ja yksityistiimin autoa, niin eroa ei ole juurikaan. Jatkossa on varmasti enemmän. Uusi auto on hyvä peli. Näyttää siltä, että se on nopeampi ja helpompi auto ajaa. Kisassa kuitenkin vasta selviää lopullinen totuus.

 Katso alta Rallit.fin ennakkoanalyysi Chilen MM-rallista. Ketkä ovat kilpailu kuumimmat suosikit?

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö