Juuso Nordgrenin tasainen ajo toi seitsemännen sijan myöhään sunnuntai-iltana päättyneessä rallin EM-sarjan Rooman osakilpailussa. Kyseessä oli Nordgrenin paras sijoitus EM-sarjassa.
Nordgren aloitti lauantain totutellen, eikä karkkilalainen missään vaiheessa lähtenyt ”hulluttelemaan”, sillä tarkoituksena oli saada tärkeitä erikoiskilometrejä alle tulevaisuutta varten.
– Huomattiin, ettei pystytä turvallisella tasolla vastamaan muiden vauhtiin. Tämä oli kovatasoisimpia ja vauhdikkaimpia kisoja, jossa olen ollut mukana, Nordgren totesi.
Sunnuntaina Nordgren jatkoi samalla tahdilla ja päätöspäivän seitsemän erikoiskokeen jälkeen suomalainen löytyi lopputuloksista seitsemänneltä sijalta.
– Tämä ei ollut hyvä eikä huono kisa. Vauhti ei ollut sitä mitä toivottiin, mutta kaksi päivää ajettiin ilman ongelmia. Tärkeää kuitenkin saada ehjiä kisoja, jotka rakentavat itseluottamusta, Nordgren summasi.
Fiugin ympäristössä ajettu asvalttiralli oli Nordgrenin kauden kolmas puhtaasti asvaltilla ajettu kisa. Aikaisempiin kisoihin verrattuna italialaiset tiet tarjosivat uudenlaisen haasteen.
– Pidon vaihteluita ei ollut niin paljon kuin Tshekissä, mutta mutkia oli paljon enemmän. Sunnuntain pätkissä oli vähän samaa kuin Korsikassa ja Monte Carlossa. Tien tyyppi vaihteli paljon; välillä oli kapeaa ja hidasta ja välillä nopeaa ja leveää tietä.
– Huomasin, että pitkissä mutkayhdistelmissä on eniten tekemistä. Pitää löytää tietynlainen pehmeys ja oppia, miten vauhdin saa pidettyä yllä, sillä muualla on yleensä kiihdytys ja jarruttaminen mutkaan, mutta täällä oli pitkiä mutkayhdistelmiä. Niissä vauhdin ylläpitäminen on avainasemassa, Nordgren pohti.
Vaikka kisa ei Nordgrenille ja kartanlukija Tapio Suomiselle tuloksellisesti suuria riemunkiljahduksia antanutkaan, nuorukainen oli tyytyväinen maaliin pääsystä.
– Maaliin ajettiin ja saatiin kokemusta. Kuten sanoin, tämä oli yksi kovatasoisimmista kisoista, missä olen ollut ja kova kilpailu kehittää eniten. Pystyttiin välttämään kaikki ongelmat ja varsinkin lauantaina muille kuskeille tuli paljon rengasrikkoja, kun isoja kiviä oli noussut tielle.
– Kivien kiertämisessä häviää ehkä muutaman kymmenyksen, mutta parempi sekin kuin hävitä kymmeniä sekunteja puhjenneen renkaan takia, Nordgren vertaa.
EM-rallin voittoon ajoi venäläiskuljettaja Aleksei Lukjanuk.