GRX SET -tiimin Hyundai Supercarilla ajava Niclas Grönholm koki kovia Belgian MM-rallicrossin avauspäivänä lauantaina.
Lauantain ensimmäisissä erissä vauhti riitti vasta kahdeksanteen sijaan ja toisissa erissä matka jäi kesken jo avausmutkassa. Grönholmin Hyundai klikkasi yhteen Peugeot-kuski Timmy Hansenin kanssa ja suistui rengasvalliin.
Kun ajettuna on kaksi alkuerää neljästä, on Grönholm kokonaistilanteessa toiseksi viimeisenä. Piikkipaikalla pisteissä on Audi-kuski Johan Kristoffersson, joka kirjautti lauantaina sijat kaksi ja yksi.
– Minulla oli pieni ongelma startissa, mutta sitten pääsi kuitenkin aika äkkiä vauhtiin takaisin. Muut vetivät vähän leveäksi avausmutkassa ja pääsin ohi. Olen todella tyytyväinen. Avauspäivä oli meille vahva, Kristoffersson summasi RX+-palvelun lähetyksessä.
Timmy Hansen on pisteissä toisena ennen Renaultin Kevin Abbringia ja Seatin Timo Scheideria. Abbring voitti ensimmäiset erät, mutta pyörähti niin ikään toisissa erissä heti avausmutkassa. Abbring jäi tämän myötä toisissa erissä toiseksi viimeiseksi.
Fordilla ajava Juha Rytkönen oli ensimmäisissä erissä kymmenes, mutta paransi rutkasti vauhtiaan toisissa erissä. Betomik Racingin Fiesta Supercarilla ajava Rytkönen paransi aikaansa kolmella sekunnilla ja oli toisien erien viides. Kokonaistilanteessa Rytkönen on sijalla yhdeksän.
Sunnuntaina legendaarisella Span radalla ajetaan vielä kahdet alkuerät sekä välierät ja finaali.
Päivitetty 20.18. Kevin Hansen sai aikasakon toisen erän törmäilystään ja tipahti tuloksissa.
Belgian MM-rallicross, tilanne 2/4 alkuerän jälkeen:
1. Johan Kristoffersson Audi 95 2. Timmy Hansen Peugeot 84 3. Kevin Abbring Renault 83 4. Timo Scheider Seat 80 5. Krisztian Szabo Hyundai 78 6. Enzo Ide Audi 77 7. Kevin Hansen Peugeot 74 8. Anton Marklund Hyundai 74 9. Juha Rytkönen Ford 73 10. Oliver O'Donovan Ford 69 11. Niclas Grönholm Hyundai 67 12. Herve Knapick Citroen 66