Niclas Grönholm lähtee sittenkin jahtaamaan mestaruutta Ruotsissa – ”Katsotaan, miten käy”

Niclas Grönholm ajaa sittenkin myös tulevana viikonloppuna kilpailtavan rallicrossin pohjoismaisen RallyX-sarjan finaaliosakilpailussa Ruotsin Strängnäsissä.
Niclas Grönholm
Niclas Grönholm. Kuva: Jan Kore Råforss
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Grönholm lähtee kilpailuun tasapisteissä Ruotsin Johan Kristofferssonin kanssa. Latvian Riiassa heinäkuun alussa kovia kokenut Grönholm sekä hänen Supercar-luokan Hyundai i20 RX -autonsa ovat kunnossa ja valmiina uudelleen viivalle.

Lajin MM-sarjan virallisten testien siirtyminen heinäkuun lopulta elokuun puolelle mahdollisti Grönholmin osallistumisen myös RallyX:n finaaliosakilpailuun. MM-sarjan avausosakilpailu on siirretty ajettavaksi 13.-14. elokuuta Norjaan.

Luokan Pohjoismaiden mestaruus ratkaistaan noin sata kilomeriä Tukholman länsipuolella sijaitsevassa Strängnäsissä, missä pisteistä kilpaillaan lauantaista alkaen. Finaali ajetaan sunnuntaina iltapäivällä.

– Tarkoituksemme ei ollut ajaa Ruotsissa, mutta MM-sarjan testien siirtymisen takia aikaa jäi, joten Ruotsiin matkataan. Auto ja kuljettaja ovat Riian kisan jäljiltä kyllä kunnossa, Grönholm vahvistaa.

Grönholm muistuttaa, että kilpaileminen on parasta valmistautumista tulevaan.

– Hyvät kisat tulossa. Myös sarjan mestaruuteen on yhä hyvät mahdollisuudet, koska Riiassa ajettujen osakilpailujen tulokset menivät sen verran ristiin, että keskeytyksestäni huolimatta ajan yhä tasapisteissä sarjan kärjessä. Katsotaan, miten käy.

Tulevalla näyttämöllä Grönholm on ajanut aikaisemmin ainoastaan testiä.

– Rataa on senkin jälkeen muutettu. Radalle on rakennettu muun muassa iso hyppy heti ensimmäiseen mutkaan. Viikonlopun tarkoitus on ylläpitää hyvää kilpailu- ja ajotuntumaa tulevaa varten, Grönholm muistuttaa.

Lue myös nämä