Niclas Grönholm selviytyi välierävaiheeseen rallicrossin MM-kauden ensimmäisessä osakilpailussa Ruotsissa.
GRX-tallin Hyundailla kilpaileva Grönholm menetti hieman asemiaan kolmannessa eli viimeisessä alkuerävaiheessa. Hän sijoittui yhteisajoissa kuudenneksi ja samalla hän putosi alkuerien kokonaistilanteessa kaksi pykälää seitsemännelle sijalle.
Grönholmin sijoitus tarkoittaa sitä, että hän starttaa toisesta lähtörivistä omaan semifinaaliinsa, jossa hän taistelee finaalipaikasta kovia kuskeja vastaan. Samassa lähdössä ovat ruotsalaiset Johan Kristoffersson, Anton Marklund ja Robin Larsson, unkarilainen GRX-kuski Krisztian Szabo sekä liettualainen Rokas Baciuska.
Marcus Grönholmin johtaman GRX-tallin kaikki kolme kuljettajaa ovat mukana välierissä, sillä venäläinen Timur Timerzjanov nappasi viimeisen välieriin oikeuttaneen paikan eli 12. sijan.
Kauden avauskisan alkuerät olivat ruotsalaisten näytöstä, sillä Niclas Grönholmin edelle ehti kuusi ruotsalaiskuskia. Kaksinkertainen maailmanmestari Kristoffersson keräsi isoimman pistepotin ennen Mattias Ekströmiä ja Anton Marklundia. Hallitseva mestari Timmy Hansen kuittasi nelostilan alkueristä.
Norjalaistähti Andreas Bakkerud koki kovan takaiskun, sillä hän jäi alkuerissä sijalle 13. Näin ollen välierät jäävät häneltä väliin, ellei joku välieriin selviytyneistä kuljettajista joudu vetäytymään kisasta. Myös Jani Paasosen kisa tyssäsi alkuerävaiheeseen.
Höljesissä ajettavan osakilpailun välierät ja finaali ajetaan lauantaina alkaen kello 17 Suomen aikaa.
Höljesin MM-osakilpailu, pistetilanne alkuerävaiheen jälkeen:
1. Johan Kristoffersson SWE 138 2. Mattias Ekström SWE 131 3. Anton Marklund SWE 124 4. Timmy Hansen SWE 120 5. Robin Larsson SWE 119 6. Kevin Hansen SWE 117 7. Niclas Grönholm FIN 114 8. Timo Scheider GER 109 9. Krisztian Szabo HUN 107 10. Sebastien Eriksson SWE 107 11. Rokas Baciuska LTU 97 12. Timur Timerzjanov RUS 92 --- 13. Andreas Bakkerud NOR 92 14. Rene Münnich GER 88 15. Jani Paasonen FIN 87 16. Guerlain Chicherit FRA 86 17. Liam Doran GBR 33