Rallicrossin MM-sarjan ”suomalaistalli” GRX Taneco tuli erittäin vahvasti mukaan karkeloihin uunituoreella Hyundai i20 Supercarilla pari viikkoa sitten Barcelonassa. Niclas Grönholm ajoi komeasti neljänneksi ja Timur Timerzjanov säesti yhdeksännellä sijallaan.
Niclas Grönholm myöntää, että kauden aloitus ylitti kaikki odotukset.
– Tavoitteenani oli päästä semifinaaleihin kauden avauskisassa. Finaali oli hieno bonus, ja voimme olla ylpeitä siitä, mitä olemme tähän mennessä saavuttaneet. Tehtävää on vielä paljon, mutta tämä oli loistava startti kauteen, ja se on myös motivoinut meitä kaikkia, Grönholm toteaa.
Montalegren radalla hanaa saa laittaa ihan huolella. Se sopii Grönholmin nuorimmalle painokselle.
– Pidän kovasti Montalegren radasta. Se on aika kovavauhtinen, mikä sopii minun ajotyylilleni. Olen ajanut siellä ihan kelvollisia tuloksia, joten odotan innolla kisaviikonloppua ja lähtöviivalle pääsemistä, Grönholm sanoo.
Timerzjanov puolestaan luottaa, että kauden edetessä myös hänet nähdään ruiskuttelemassa samppanjaa palkintokorokkeella.
– Pääsin kauden avauskisassa hyvin sinuiksi Hyundai i20 Supercarin kanssa. Autossa on paljon sekä tehoja että potentiaalia, ja olen varma, että pääsemme sen kanssa vielä podiumille, venäläiskuski toteaa.
– Minulla on kokemusta Montalegrestä jo muutamalta aiemmalta vuodelta. Se on aika tiukka rata, mikä taas edellyttää aggressiivista ajotyyliä. Kaikki pitävät radan soraosuudesta, jossa pitää vaan vetää luisussa. Tykkään radasta todella paljon, ja tiedän, että pystyn Portugalissa hyvään suoritukseen, Timerzjanov jatkaa.