Grönholm kisasi F-Cupin koitoksessa Skodan tuoreimmalla Rally2-autolla ja otti odotetun voiton yleiskilpailussa. Kovaa Grönholm sai kuitenkin puskea, sillä nuori Tuukka Kauppinen jäi vain 9,2 sekuntia Rally3-luokituksen Fordillaan.
– Tuukka ajoi hyvin. Hän yritti varmasti kaikkensa Rally3-autolla, mitä pystyi. Omassa ajamisessani on varmasti parannettavaa, mutta lähtöpaikka oli vaikea, mutta onneksi Savonlinnassa on pienempi lähtönumero, Grönholm kommentoi Rallit.fille.
– Tärkeää kuitenkin oli, että saimme kilometrejä. Enemmän pitäisi näitä kisoja ajaa edes jollain autolla, ei välttämättä tällä autolla, mutta ylipäätään olisi hyvä saada enemmän kilometrejä alle.
Koska Grönholmin lähtöpaikka oli takajoukoissa, ei olosuhde sinänsä testimielessä palvellut talvikauden viimeistä SM-rallia.
– Olosuhde oli itselle ainakin uusi. Savonlinnassa tuollaista tuskin on luvassa. Hyvä kokemus tämä sinänsä oli ja tätä lähdettiin hakemaan, Grönholm mietti.
Kaksi ensimmäistä SM-rallia eivät ole sujuneet Grönholmin toivomalla tavalla. Kuopiosta tuli nelostila ja Tunturirallissa Grönholm jäi kuudenneksi. Varsinkin isohko aikaero kärkeen on aiheuttanut Grönholmille mietintää.
Grönholmin leipätyö on rallicrossin MM-sarjan puolella, mutta viime vuosina mies on ahkerasti kiertänyt myös kotimaisia ralleja. Viime vuonna tilille napsahti jo pari podiumia SM-sarjasta, mutta tällä kaudella taso on selvästi kovempi, joten henkseleitä Grönholm ei paukuttele.
– Ei mitään varsinaista tavoitetta ole Savonlinnaan. Mielellään jos saisi vauhtia vähän lähemmäksi kärkeä, niin olisin tyytyväinen. Turha tässä on lähteä uhoamaan, että lähdettäisiin voitosta ajamaan, Grönholm naulasi.
– Suoritusta pitää kuitenkin pystyä parantamaan kahteen edelliseen ralliin verrattuna. Toivottavasti siihen pystytään.