Voitot Kroatiassa, Portugalissa ja Suomessa sekä kakkostilat Monte Carlosta, Sardiniasta ja Latviasta nostivat Ogierin Hyundai-kuski Thierry Neuvillen lähimmäksi uhkaajaksi, vaikka Ogier onkin jättänyt kolme kisaa ajamatta.
Kreikan MM-rallissa syyskuun alkupuolella Ogierin asetelmat kuitenkin romahtivat, kun ranskalaismestari ajoi ulos tieltä sunnuntain viimeisellä erikoiskokeella. Ogier laittoi kaiken peliin saadakseen mahdollisimman paljon pisteitä, mutta tällä kertaa riskiä ei palkittu.
Ogier ei ole itse uransa yhdeksännestä mestaruudesta haaveillut oikeastaan missään vaiheessa. Olosuhteiden sanelemana Ogier kuitenkin suostui yrittämään, mutta nyt tilanne on kiistatta tukala. Eroa Neuvilleen on 38 pistettä, kun enää kolme rallia on ajamatta.
– Meidän haasteemme ei mennyt Kreikassa toivottuun suuntaan ja erot molemmissa sarjoissa menivät väärään suuntaan. Me emme kuitenkaan luovuta. Annamme varmasti kaikkemme kolmessa jäljellä olevassa rallissa, sillä tilanteet voivat yhä kääntyä päälaelleen, Ogier yrittää valaa uskoa.
Kreikan rallin jälkeen sekä Ogier että tallipäällikkö Jari-Matti Latvala heittivät jo pyyhkeen kehään, mutta kun pettymystä on nieleskelty pari viikkoa, on puheita ollut pakko pehmentää. Tulevassa Chilen MM-rallissa Ogier on kisannut kertaalleen vuonna 2019, jolloin hän ajoi Citroenin ratissa toiseksi.
– En ajanut Chilessä viime vuonna, mutta muistoni vuodelta 2019 ovat hyviä. Kisa on mukava ja pätkät nautinnollisia ajaa. Myös tunnelma on aina Etelä-Amerikan ralleissa hieno, joten on kivaa päästä taas ajamaan siellä, Ogier sanoo.
– Jotkut osuudet tulevat olemaan minulle uusia, mutta en ole koskaan pelännyt haasteita. Meidän vauhtimme on ollut tänä vuonna aika vahvaa ja olemme pääosin olleet vastustajiamme paremmilla sijoilla. Toivottavasti sama trendi jatkuu.
Chilen MM-ralli käynnistyy torstaina iltapäivällä Suomen aikaa ajettavalla testierikoiskokeella. Yhteensä varsinaisessa kisassa kilpaillaan 16 pikataipaleella, joille mittaa kertyy noin 307 kilometriä.