Sunnuntaina on kuitenkin luvassa vielä kovat kapinat, sillä kakkosena kisassa olevan Elfyn Evansin takana vaanivat Hyundain Adrien Fourmaux (+4,3) ja Ott Tänak (+6,8). Kilpailua johtava Sebastien Ogier on karannut 20 sekunnin päähän, mutta ero ei vielä ole turvallinen Monte Carlon kaltaisessa olosuhteiden takia arvaamattomassa osakilpailussa.
– Ottilla oli uskomaton vauhti tänään. Se tekee hommasta mielenkiintoisen huomista ajatellen. Sebillä on iso johto ja jos kaikki menee suoraviivaisesti, se riittää, mutta ei tässä kisassa koskaan tiedä, Evans sanoo.
Evans pullahti kertaalleen lauantain aikana Fourmaux´n taakse kolmanneksi, mutta onnistui kampeamaan itsensä takaisin kakkostilalle.
– Päivä oli kaksijakoinen. Olosuhteet olivat hankalat, ja olimme ehkä vähän liian epäröiviä, koska luottoa ei ollut. Toisaalta monet kohdat menivät myös hyvin, Evans kertoo.
– Olen tyytyväinen, että olen yhä taistelussa mukana. Kamppailu on tiukkaa ja se pitää kaikki varpaillaan. On tätä varmasti myös mukava katsoa.
Sunnuntaina jaossa on jälleen lisäpisteitä päivän nopeimmille kuskeille sekä kisan päättävän Power Stage -pätkän nopeimmille. Evansin tavoite on tiukka.
– Haluan niin paljon pisteitä kuin mahdollista, se on vissiin kymmenen silloin sunnuntailta.