MM-sarjaan palaavassa rallissa ajetaan kilpaa stadionilla

Uudessa-Seelannissa ajettiin edellisen kerran MM-ralli vuonna 2012. Kilpailun voitti tuolloin Sebastien Loeb. Kuva: Gepa Pictures/McKlein/Red Bull Content Pool

Rallin MM-sarjan tähdet pääsevät näyttämään taitojaan jättiyleisön edessä Uuden-Seelannin osakilpailussa syyskuussa.

Uusi-Seelanti tekee tänä vuonna paluun MM-kalenteriin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kisaisäntänä toimii Aucklandin kaupunki.

Uuden-Seelannin rallijärjestäjät ilmoittivat tiistaina, että rallin huoltoalue pystytetään Mt Smart -stadionin kupeeseen. Lisäksi stadionin sisäpuolella ajetaan kaksi yleisöerikoiskoetta. Stadionille mahtuu kaikkiaan 30 000 katsojaa.

Kilpailun lähettilääksi on pestattu Uuden-Seelannin rallitähti Hayden Paddon, joka toivoo pääsevänsä ajamaan kotirallissaan WRC-autolla. Entinen Hyundai-kuljettaja ei saanut täksikään vuodeksi WRC-sopimusta.

– Uuden-Seelannin ralli on äärimmäisen mielenkiintoinen tapahtuma Uudelle-Seelannille. Ensimmäistä kertaa uusiseelantilaisfanit pääsevät katsomaan uuden sukupolven WRC-autoja ja kuljettajia taistelemassa omalla takapihallamme. En halua mitään vähempää kuin voittaa kilpailun WRC-autolla, Paddon kertoo.

Uuden-Seelannin MM-ralli ajetaan 3.-6. syyskuuta.

Rallin MM-kausi käynnistyy torstaina Monte Carlon osakilpailuilla.

Katso alta Monte Carlon MM-rallin ennakko, jolla Sebastien Loeb kertoo klassikkokisan haasteista.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja