Espanjalaiskonkari Sordo on ajanut jo useamman vuoden Hyundain WRC-tallin osa-aikaisena kuljettajana rallin MM-sarjassa. Itse asiassa hänen edellisestä täydestä kaudestaan – tai yhtä kisaa vaille täydestä – on vierähtänyt aikaa jo seitsemän vuotta.
Tänä vuonna Sordo on jakanut ajovastuuta Hyundain kolmosautossa Esapekka Lapin ja Andreas Mikkelsenin kanssa. Vaikka hän kilpailee harvakseltaan, taidot eivät ole ruostuneet pätkääkään.
Tänä vuonna Sordo on tehnyt takuuvarmaa työtä kolmessa ajamassaan MM-rallissa. Portugalissa hän oli viides, Sardiniassa kolmas ja edellisessä osakilpailussa Kreikassa komeasti kakkonen.
Kreikan Akropolis-rallin jälkeen Sordolle ei ole enää MM-ralleja luvassa tänä vuonna.
– Tällä kaudella tämä oli varmuudella viimeinen kisani. Nyt on Lapin ja Mikkelsenin vuoro, ja olen varma, että he tekevät hyvää työtä, Sordo sanoi Rallit.fille.
Mahdollista on, että Kreikan Akropolis-ralli jää Sordon aktiiviuran viimeiseksi MM-osakilpailuksi. Hyundai ei ole vielä vahvistanut, ketä se ajattaa ensi vuonna kolmannessa Rally1-autossaan.
Mahdollista on, että Hyundai ottaa täysipäiväisen kuljettajan myös kolmosautoonsa. Tämä käytännössä sulkisi Sordon pois laskuista, sillä hän ei enää havittele koko kauden pestiä.
Sordon vastaus kysymykseen ensi vuodesta oli ytimekäs.
– En tiedä.
Sitten hän heittikin huumorivaihteen silmään.
– Ehkä voisin tulla ajamaan Suomen mestaruussarjaan BMW:llä!
Kreikan MM-rallin jälkeen Sordolla oli kuitenkin selkeät suunnitelmat. Ajohanskat vaihtuvat puutarhakäsineisiin.
– Menen kotiin ja teen hommia puutarhassa.
Hyundai-kuljettajista Esapekka Lappi ajaa tallin kolmosautolla ensi viikolla Chilen MM-rallissa. Oletettavasti norjalaiskuljettaja Andreas Mikkelsen on puolestaan ratissa kauden päätteeksi ajettavissa asvalttikisoissa Keski-Euroopassa ja Japanissa.