Kilpailu päättyi lopulta Hyundain kolmoisvoittoon, kun Thierry Neuville ajoi ykköseksi, Dani Sordo toiseksi ja Ott Tänak kolmanneksi. Hyundain kolmoisvoitto sai sinetin viimeisellä erikoiskokeella, jolla Sebastien Ogier kaatoi Toyotansa. Ogier pystyi lopulta nilkuttamaan maaliin saakka, mutta hän putosi kauas kärkisijoilta.
Pääluokan kuljettajista vain Hyundai-kolmikko ja Ogier selvisivät maaliin saakka ilman keskeytystä. Toyotalle raju sorakisa oli todellinen mahalasku, sillä Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta keskeyttivät kumpainenkin kerran viikonlopun aikana.
Rallit.fin toimittajat Toni Heinonen, Aki Hietavala ja Ville Hirvonen arvioivat jokaisen pääluokan kuljettajan suorituksen kouluarvosanoin, eli 10 on paras ja 4 heikoin arvosana.
Toni Heinonen
Thierry Neuville 10- (sijoitus: 1.)
Myönnetään heti alkuun, että Neuville ei ollut kisan nopein kuski. Mutta belgialainen teki juuri sitä työtä, jota mestarin – tai tulevan mestarin – pitääkin tehdä näin rajussa sorakisassa. Neuville sopeutui olosuhteisiin ja etenkin ensimmäiseen lähtöpaikkaansa perjantaina. Neuville pysyi mukana taistossa, ja kun muut ajautuivat ongelmiin, belgialainen kiitti, nosti hattuaan ja nousi sija kerrallaan kohti kärkeään. Hyundai-tähti noudatti sitä yhtä ainoaa ohjetta, jota jokaisen kuljettajan pitäisi noudattaa Akropolis-rallissa: kun pysyy poissa ongelmista, hyvä tulos on taattu.
Dani Sordo 9+ (sijoitus: 2.)
Ei siitä pääse mihinkään, että Sordo on aivan huikea ukko! Allekirjoittanutkin on ollut laittamassa espanjalaista eläkkeelle, mutta jälleen kerran Sordo todisti arvonsa. Upea kakkossija, lähes virheetön viikonloppu ja äärimmäisen tärkeitä pisteitä Hyundaille merkkimestaruustaistoon. Hyundai harkitsee parhaillaan, että se ottaisi vakituisen kuljettajan kolmanteen autoonsa ensi kaudeksi. Ehkä sittenkin kannattaisi pitäytyä nykyisessä jaetun kolmosauton taktiikassa ihan vain sen takia, että Sordo saataisiin jatkamaan!
Ott Tänak 9- (sijoitus: 3.)
Virolaiselta muuten loistavaa tekemistä, mutta lauantaiaamun kaksi rengasrikkoa samalla pätkällä oli liikaa. Joka tapauksessa Tänak piti hyvää vauhtia ja takasi lopulta Hyundaille jättipotin. Tänak pysyi yhä taistossa kuljettajien mestaruudesta tallikaveriaan Neuvillea vastaan, mutta nyt virolaisen täytyy pitää nasta laudassa. Samalla hän tarvitsee myös apuja Neuvillen suunnalta.
Sebastien Ogier 7- (sijoitus: 16.)
Ranskalaiselle tuli kauden ensimmäinen iso virhe, kun hän kaatoi autonsa Power Stagella. Siinä valui arvokkaita pisteitä hukkaan kuljettajien ja valmistajien MM-sarjoja varten. Perjantaina näytti jo siltä, että Ogier painelee Kreikassa kauden neljänteen voittoonsa, mutta sitten kohtalo puuttui peliin turbo-ongelmien muodossa. Hyvä tulos vaihtui lopulta pieneen takaiskuun, mutta se onkin hänelle kauden ainoa kauneusvirhe.
Elfyn Evans 5½ (sijoitus: 18.)
Eipähän jäänyt taaskaan ilonaiheita Evansille kisaviikonlopusta. Alussa tuli turbo-ongelmia ja sitten kaatui auto. Noh, jotain lohtupisteitä tuli sentään supersunnuntailta. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että Evans on ollut yksi tämän kauden suurimmista flopeista. Hänen piti olla Toyotan ykköshevonen kuskien mestaruustaistossa, mutta nyt hän on ulkona pelistä. Alkukaudella hän teki tasaista jälkeä ja oli vakiokasvo palkintokorokkeella, mutta heinäkuun Latvian rallista lähtien ongelmia on ollut riittämiin ja vauhti on ollut kateissa. Voi olla, että mestaruus jää Evansille ikuiseksi haaveeksi.
Adrien Fourmaux 6 (sijoitus: 21.)
Aloitti kisan jälleen lupaavasti, mutta sitten kolahti. Fourmaux’lla oli kaikki saumat taistella huipputuloksesta Ford Pumalla, mutta nyt innokkuutta oli ripaus liikaa. Mutta mahtui hänen viikonloppuunsa jotain hyvääkin: ranskalainen otti ykköstilan Powerilta ja oli supersunnuntain kakkonen, joten tilille ropisi 11 pinnaa. Fourmaux’lla on vielä kaikki saumat haastaa Evans sarjan nelostilasta.
Takamoto Katsuta 5 (sijoitus: 30.)
Tämä oli jälleen tyypillinen Katsuta-tarina. Huikea vauhti heti alussa ja mukana kärkikamppailussa, mutta sitten homma menee pahemman kerran pieleen virheen takia. Näitä on tullut Katsutalle aivan liikaa viime aikoina. Nyt pitäisi tallipomo Jari-Matti Latvalan ottaa japanilaiskuski puhutteluun ja kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuinka nyt pitäisi toimia. Se tiedetään, että Katsutalta löytyy vauhtia, mutta virhemarginaalikin on aivan liian suuri.
Gregoire Munster 4½ (keskeytys)
Jos oli Katsutalla tyypillinen tarina, myös Munsterin kisan juonessa oli tutunlainen kaava. Meno on vielä todella tahmeaa kärkeen nähden, vaikka välillä näkyy pieniä väläyksiä vähän paremmasta. Munsterilla oli kaikki saumat ottaa kisasta uransa paras tulos, jos hän olisi vain pystynyt ajamaan suhteellisen puhtaan viikonlopun omalla tasollaan. Mutta lauantaina kolahti, ja peli oli sillä selvä. Kisa jäi lopullisesti kesken ja nolla pistettä tilille. Jos jokin kuvaa Munsterin tätä kautta hyvin, niin se on tämä erikoinen tilastofakta: Munster on ajanut tällä kaudella kymmenen MM-rallia Fordin Rally1-autolla ja hän on kerännyt yhteensä 23 MM-pistettä. Sami Pajarilla, joka on puolestaan ajanut yhden kisan Rally1-autolla ja kahdeksan rallia Toyotan Rally2-kalustolla, on kerännyt kauden aikana 34 pistettä – eli 11 pistettä Munsteria enemmän.
Aki Hietavala
Thierry Neuville 9½
Neuville on käyttänyt tilaisuutensa tällä kaudella rallin MM-sarjassa upeasti. Tasaisen varmaa menoa ja joka kisasta tukku pisteitä mukaan. Kreikassa ajoi varman päälle, mutta taktiikka palkittiin. Kisan voitto ja sunnuntailtakin mukavasti pisteitä mukaan. Uran ensimmäinen mestaruus on enää sinettiä vailla.
Dani Sordo 9
Sordo teki sen taas tehtaan takuulla. Varma ajoa ja jälleen palkintopallilla. Aika kovalla prosentilla on Sordo viimeisten vuosien aikana suoriutunut kolmoskuskin roolistaan. Yksi rengasrikko vesitti matkaa lauantaina, mutta väliäkös tuolla.
Ott Tänak 8+
Hyvää työtä Tänakilta. Johti vielä perjantain jälkeen, mutta lauantaiaamun tuplarengasrikko pilasi voittomahdollisuudet. Samalla tallikaveri Neuville karkasi entistä kauemmaksi mestaruuskamppailussa. Varmisti Hyundain kolmoisvoiton sunnuntaina.
Sebastien Ogier 8
Miksi antaa hyvä arvosana kaverille, joka vetää pihalle viimeisellä pätkällä? No, Ogier osoitti jälleen taistelijan luonnettaan. Oli kisan nopein kuski, mutta perjantain turbovika söi paljon eväitä. Sen jälkeen oli lyötävä all-in, mutta tällä kertaa sitä ei palkittu.
Elfyn Evans 5
Karmea kausi ollut walesilaisella. Nyt olisi ollut unelmatilaisuus ajaa ensimmäistä kertaa mestariksi, mutta ei sinne päinkään. Perjantain turbovialle mies ei voinut mitään, mutta lauantain kaadolle kenties. Ei ollut oikein vauhtiakaan koko viikonlopun aikana. Menee pakottamiseksi.
Adrien Fourmaux 7
Kisa pilalle heti perjantaina, mutta otti sunnuntaina komean potin pisteitä. Sunnuntaina toiseksi nopein ja Power Stage -pätkän voitto. Fourmaux on kiistatta nostanut itsensä huipputasolle tänä vuonna. Tuntuu kulkevan kisassa kuin kisassa.
Takamoto Katsuta 5
Jos on ollut Evansin kausi vaikea, niin vielä pahempi on ollut Katsutan vuosi. Jälleen keskeytys, kun teloi autonsa ripustukset heti perjantaina. Melkoinen takalukko on japanilaisella. Toyotan kannalta ikävää, sillä merkkimestaruuskamppailussa mies on ollut täysin hyödytön.
Gregoire Munster 4
Sama kaava koko kauden. Ei oikein vauhtia yksittäisiä pieniä välähdyksiä lukuun ottamatta. Kreikassa olisi saanut komean tuloksen muiden keskeytysten myötä, mutta ei kelvannut. Jäi jumiin penkkaan lauantaina ja sillä selvä. Kauden viides keskeytys. Sami Pajarikin on saalistanut tänä vuonna enemmän MM-pisteitä kuin Munster.
Ville Hirvonen
Thierry Neuville 10
Neuville teki Kreikassa lähes täydellistä työtä. Belgialainen malttoi mielensä kilpailun alussa ja ajoi sopivan varovaisesti, eikä täten rikkonut autoaan. Neuville kyttäsi hyvissä asetelmissa koko kilpailun ajan ja pääsi nousemaan sitten kilpailun kärkeen, kun mahdollisuus siihen tuli. Neuville otti kauden toisen voittonsa ja samalla kovan kiinnityksen kohti uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta. Se tuli viisaalla ja mestarillisella ajolla, vaikka toki belgialaisella kävi myös hyvä tuuri, kun hän välttyi kaikilta mahdollisilta ongelmilta.
Dani Sordo 8
Konkari keräsi hyvät pisteet tiimilleen. Vaati toki aika paljon onneakin, että hän sijoittui toiseksi, mutta espanjalainen osasi säädellä vauhtinsa niin, ettei hän tehnyt isoja virheitä. Lauantain rengasrikko poisti mahdollisuudet ajaa voitosta, mutta muutoin espanjalainen teki hyvän kolmoskuskin suorituksen.
Ott Tänak 7
Ei hyvä, mutta ei myöskään umpisurkea suoritus virolaiselta. Tänak väläytteli ajoittain hyvää vauhtia, mutta teki myös virheitä. Lauantain ensimmäisen rengasrikon hän otti rehdisti omaan piikkiinsä. Toisella hän ei itse mitään voinut, kun kivi möllötti keskellä ajolinjaa. Kokonaisuutena virolaisen kausi on ollut kuitenkin merkittävä pettymys. Tänak on nyt joutumassa Hyundain pelinappulaksi ja ainoana tehtävänä on enää vain auttaa tallikaveri Neuville ensimmäiseen mestaruuteen. Näinhän sen ei ennakkokaavailujen pitänyt mennä.
Sebastien Ogier 6
Ranskalainen yritti sunnuntaina napsia mahdollisimman kovaa pistepottia, mutta teki pahan ajovirheen viimeisen pätkän alussa ja pilasi kisansa. Ogier ei voinut perjantain turbo-ongelmille mitään, mutta sunnuntain ulosajo olisi ollut kyllä vältettävissä. Se pudottaa arvosanaa roimasti. Nyt on hyvin mielenkiintoista nähdä, mitä Ogier jatkossa tekee. Muuttuuko hänen mielensä koko loppukauden ajamisesta, kun MM-taistelu sai nyt dramaattisen käänteen Thierry Neuvillen eduksi?
Elfyn Evans 5
Evans pilasi Kreikassa sitten ihan viimeistään ne pienetkin teoreettiset mahdollisuudet maailmanmestaruuteen. Kisa meni penkin alle jo perjantaina ja Evans kaatoi autonsa ajovirheen takia myös lauantaina. On hyvin vaikea nähdä, että walesilaiselle löytyisi enää ensi kaudeksi ajopaikkaa Toyotalta. Nyt on tullut nuorempien aika näyttää.
Adrien Fourmaux 7
Ranskalainen on ajanut toistaiseksi hyvin varman ja tasaisen kauden, mutta nyt tuli virhe. Näin ollen Ford-kuski putosi jo perjantaina ulos voittotaistelusta rikottuaan auton kiveen. Virhe ei ollut iso, mutta kuitenkin riittävä. Paikkasi tilanteen hienosti sunnuntaina ja oli peräti supersunnuntain toiseksi nopein kuljettaja ja varmisti sunnuntailta hyvät pisteet tiimilleen.
Takamoto Katsuta 5
Toyota-kuskin vaikeudet saivat Kreikassa jatkoa. Teki ajovirheen perjantaina ja pilasi jo silloin kisansa. Japanilainen oli vaikeuksissa myös sunnuntaina, eikä pystynyt parhaimpaansa. Toivoi viimeisen pätkän maalissa pystyvänsä jatkossa parempaan. Koko kauden jatkunut tuska näkyi japanilaisen kasvoilta.
Gregoire Munster 4
Vauhtia ei taaskaan ollut. Oli jopa ajoittain vaikeuksissa WRC2-luokan kuljettajien kanssa, mikä kertoo kaiken olennaisen. Teki sitten lopulta ratkaisevan ajovirheen ja joutui keskeyttämään. Lyötyä ei saisi enää lyödä, joten jätetään tämä nyt tällä kertaa vain tähän.