MM-rallitähden rangaistus koveni – aikasakko ja yhdyskuntapalvelua

Hyundain Thierry Neuville on saanut lisärangaistuksen ylinopeudestaan, josta hänelle mätkäistiin jo perjantaipäivänä 1 900 euron sakko Kroatian MM-rallissa.
Thierry Neuville
Thierry Neuville. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Neuville ajoi tuntuvaa ylinopeutta perjantain päivähuoltoa edeltäneellä siirtymällä. Belgialaiskuljettajalle langetettiin sakko rallin MM-sarjan sääntöjen perusteella, mutta lisäksi kilpailun tuomaristo otti asian käsittelyynsä.

Tuomaristo päätti myöhään perjantai-iltana, että Neuville saa kilpailuun minuutin aikasakon. Lisäksi hän ja kartanlukija Martijn Wydaeghe joutuvat työskentelemään kahden päivän ajan Kansainvälisen autoliiton FIA:n harkinnan mukaisessa työssä – ikään kuin yhdyskuntapalveluna. Tämä rangaistus tulee suorittaa vuoden sisään.

Neuville ajoi ylinopeutta lähes tuplaten yli sallitun nopeusrajoituksen – 156 kilometrin tuntivauhtia alueella, jolla oli rajoituksena 80 km/h. Tuomaristo painotti päätöksessään, että Neuville rikkoi seurantajärjestelmän mukaan nopeusrajoitusta 11 kilometrin matkalla.

– Kuljettaja ilmoitti, että auton teknisten ongelmien vuoksi hän oli myöhässä lähestyessään aikatarkastusasemaa. Hän myös mainitsi, että supistaakseen myöhästymistään he olivat ”velvoitettuja ajamaan ylinopeutta”, vaikka he tiesivät rikkovansa liikennesääntöjä. He mainitsivat, että he eivät asettaneet ketään vaaraan, koska kyseisenä hetkenä ei ollut liikennettä, tuomariston päätöksessä kerrotaan.

– Tässä tapauksessa nopeutta oli lähes sata prosenttia yli rajoituksen. Muun liikenteen puutetta tai myöhästymisen supistamista ei voida ottaa huomioon lieventävinä asianhaaroina.

Neuvillen auto hyytyi kaahailun jälkeen hieman ennen huoltoaluetta laturivian vuoksi ja hän joutui kartturinsa Wydaeghen kanssa työntämään Hyundain huoltoalueen aikatarkastusasemalle. He saapuivat huoltoon neljä minuuttia myöhässä, mistä heille langetettiin 40 sekunnin aikasakko.

Neuville oli kilpailussa toisena ennen viimeisintä aikarangaistustaan. Minuutin aikasakko pudotti hänet neljänneksi reilun kahden minuutin päähän rallia johtavasta Kalle Rovanperästä.

Neuville on jäänyt vajaan vuoden aikana kolmesti kiinni ylinopeudesta rallisiirtymillä. Viime kesänä hän ajoi peräti 190 kilometrin tuntivauhtia Virossa alueella, jolla oli rajoituksena 90 km/h.

Kroatian MM-ralli jatkuu lauantaina kahdeksalla erikoiskokeella.

Lue myös nämä