Evans starttasi kärkipaikalta lauantain erikoiskokeille ja päivän ensimmäisellä kolmen erikoiskokeen lenkillä walesilainen pystyi kasvattamaan johtoasemaansa.
Evans saapui päivähuoltoon 11,3 sekunnin johtoasemassa ennen tallikaveriaan Kalle Rovanperää.
– Kaikkiaan tämä oli meiltä hyvä aamulenkki. Olimme hieman varovaisia lenkin keskimmäisellä pätkällä ja yritimme säästää ehkä liikaa renkaita. Mutta muuten aamu sujui ihan hyvin, Evans jutusteli.
Rovanperä nousi aivan Evansin tuntumaan aamupäivän toisella pätkällä, mutta lenkin viimeisellä erikoiskokeella walesilainen näytti kaapin paikan koko muulle porukalle. Evans täräytti taululle selvän pohja-ajan, joka vei hänet askelta lähemmäksi isointa ehdollista pistepottia. Viikonlopun ensimmäiset pisteet ovat jaossa lauantai-illan tulosten perusteella.
Rallin pisimmän erikoiskokeen aikana taivaalta ropisi vettä, ja myös sumu hankaloitti ajamista, mutta Evans hallitsi olosuhteet mestarillisesti. Kenties siitä oli jotain hyötyä, että Evans on tottunut Walesissa vastaavanlaisiin olosuhteisiin.
– Olosuhteet olivat vaikeat. Viimeisellä pätkällä oli sumua, joten olosuhteet olivat kosteat. Näkyvyyden kanssa oli ongelmia. Se ei todellakaan ollut helppoa, Evans kuittasi viileästi.
– Sumun ja kosteuden takia renkaat eivät kuluneet niin paljon kuin olimme odottaneet. Sen vuoksi renkaiden säästeleminen oli ehkä turhaa. Mutta voimme olla tyytyväisiä, että pääsimme läpi, Evans tiivisti.
Lauantaina Chilen MM-rallissa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.