Rovanperä jättää rallin MM-sarjan tämän kauden jälkeen ja siirtyy ajamaan Japanin Super Formula -sarjaa. Edessä on todella kova haaste, sillä Japanin formulasarja on todella kovatasoinen.
Vauhdillisesti Super Formula -sarja on maailman toiseksi nopein moottoriurheilusarja ja historia on osoittanut sen valmistavan kuljettajia hyvin siihen ultimaattiseen tavoitteeseen: formula ykkösiin.
Rovanperän hyvä ystävä ja Toyota-tallikaveri Takamoto Katsuta tietää, mihin suomalainen nyt ryhtymässä. Siirtyihän hän aikanaan itse juuri rata-autoilun puolelta rallin MM-sarjaan.
Kymmenen vuotta sitten Katsuta oli nelinkertainen osakilpailuvoittaja Japanin Formula3 -sarjassa. Hänen seuraava askeleensa olisi ollut juuri Super Formula -sarja, mutta Katsuta päätti toisin ja siirtyi rallin pariin.
Hyvän ystävän ratkaisu aiheuttaa japanilaisessa hyvin kaksijakoisia tunteita, mutta äänestä kuuluu silti aito ylpeys, kun hän puhuu ystävänsä ratkaisusta.
– Tutustuin häneen, kun hän oli 14-vuotias. Olin juuri aloittanut rallin vuonna 2015, ja tapasimme ensimmäisen kerran Latviassa. Sen jälkeen olemme tunteneet toisemme, viettäneet aikaa jääradalla ja tehneet kaikenlaista typerää yhdessä!, Katsuta naurahti Dirtfishille.
– Mutta toisaalta, koska itse tulin rata-autoilun puolelta, sanoin Kallelle, että olen tosi surullinen – mutta samalla onnellinen, että hän tavallaan jatkaa minun unelmaani, Katsuta sanoi.
Katsuta kokee, että hänen ystävänsä jatkaa tavallaan nyt siitä, mihin hän itse kymmenen vuotta sitten jäi. Ja se sai hänen mielensä herkäksi.
– Kun siirryin ralliin, jouduin luopumaan omasta rata-ajounelmastani. Nyt hän menee sinne, missä minä halusin olla – kilpailemaan maailman huipulla. Tuntuu kuin hän kantaisi minun unelmaani eteenpäin. Tukisin häntä joka tapauksessa, mutta se tekee tästä entistä tunteikkaampaa, Katsuta sanoi.
– Meillä on niin paljon hienoja muistoja – ei vain rallista, vaan myös yksityiselämästä ja kaikesta muustakin. Siksi tämä on toisaalta surullista, mutta samalla tunnen valtavaa kunnioitusta hänen päätöstään ja asennettaan kohtaan.
















