Miksi MM-rallia ajetaan Virossa, eikä Suomessa? Suomalaiselta WRC-tähdeltä tyly kuitti

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan on määrä jatkua syyskuun alussa Viron rallilla. Tehdastiimeistä Toyota ja Hyundai ovat palanneet tositoimiin, mutta brittiläisen M-Sport Fordin osalta tilanne on toinen.

Yksityistallina tehdastiimejä vastaan operoiva M-Sport ei ole vielä palannut testipätkille eikä julkistanut yhtään pienempää rallia kuljettajilleen. Sen sijaan esimerkiksi Toyota testasi tällä viikolla jo toistamiseen Suomessa. Myös Hyundai on jo testannut sekä palannut myös kisamoodiin, kun Ott Tänak ajoi viime viikonloppuna Viru-rallissa Rakveren kaupungin lähettyvillä.

Suninen ajoi kolmanneksi edellisessä MM-rallissa Meksikossa maaliskuussa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,332325″ ap mute]

 

M-Sportin  Teemu Suninen ajaa tallissa jo kolmatta kauttaan. Tilanne on tuttu. Tehdastiimejä vastaan taistelu on välillä rajallisen budjetin takia hankalaa.

– Onhan se eri tilanne, ei siitä pääse mihinkään. Varsinkin nyt kun ajotauko on ollut pitkä, niin olisi ollut mukavaa päästä ajamaan. Sitten taas kääntäen kun ajattelee, niin sama on ollut tilanne viime ja toissa vuonnakin, Suninen summaa Rallit.fille.

-Aina me olemme vähemmän testanneet, eikä esimerkiksi viime vuonna maksimitestipäiviä käytetty. Täytyy tehdä asiat paremmin, että saadaan tilanne muuttumaan.

Lue myös: Viron MM-rallin järjestäjät reagoivat ryöstöhintoihin – ”Pyydämme teitä pysymään kohtuuden rajoissa”

Suninen asuu tätä nykyä Virossa, jossa järjestetään maan historian ensimmäinen MM-ralli vajaan parin kuukauden kuluttua. Nopeana sorakisana tunnettu Rally Estonia korvaa tavallaan samantyyppisen Suomen MM-rallin, joka oli määrä ajaa elokuun alussa. Suninen antaa pientä piikkiä Suomen valtion suuntaan, sillä Virossa kisan järjestämistä maan hallitus tuki isosti.

–  On hienoa nähdä, että Rally Estonia sai sen kisan ja he voivat nopealla aikataululla MM-rallin järjestää. Suomessa en koe, että olisi ollut mahdollista tässä tilanteessa MM-rallia järjestää, kun valtion tuki puuttuu takaa. Asiat ovat silloin haastavampia, Suninen kuittaa.

Lue myös: Tallinnassa asuva Teemu Suninen odottaa vesi kielellä Viron MM-rallia – ”Sehän on melkein kuin kotikisa nyt”

Viron rallin jälkeen MM-sarjassa on määrä ajaa syyskuussa Turkissa ja sen jälkeen lokakuun puolivälissä Saksassa. Loka-marraskuun vaihteessa on ohjelmassa Sardinian ralli ja kausi päättyy marraskuun loppupuolella Japaniin. Sen lisäksi FIA ja WRC-promoottori jättivät mahdollisuuden ajaa myös Belgiassa sekä Kroatiassa. Kyseiset kisat ovat kuitenkin suurella todennäköisyydellä ”vararalleja”, jos koronapandemia sotkee lisää suunnitelmia.

– Varmasti ne ovat varakisoja. Jo tälläkin kalenterilla tiimit olivat vähän epävarmoja, että onko homma logistisesti mahdollista. Ilmeisesti näin on ja kalenterin voi lyödä lukkoon. Varmastikin vararalleina ne  kyseiset kisa ovat, Suninen komppaa.

– Vaikea toisaalta lähteä korvaamaan mitään MM-kisaa. Rally Estonia on eri juttu sinänsä, kun sitä on pari vuotta  harjoiteltu ja jo viime vuonna oli WRC-autot siellä isosti mukana. Vähän nähtiin, miten se tuo yleisöä ja muuta paikalle.

Lue myös: Teemu Sunisen ja Esapekka Lapin tiimi vaarassa jättää rallin MM-sarjan – ”Emme voi jatkaa samalla tavalla”

Lue myös nämä