Toyotan valmennusohjelma perustettiin heti vuonna 2015, kun Toyota oli palaamassa takaisin rallin MM-sarjaan. Ensimmäinen valinta kohdistui tuolloin Takamoto Katsutaan, joka ajaa tätä nykyä WRC-tallissa.
Kuusi kertaa MM-rallissa podiumille yltäneen Katsutan jälkeen valmennusohjelman osalta vietettiin pitkään hiljaiseloa, kunnes vuonna 2021 Yuki Yamamoto ja Hikaru Kogure valittiin ohjelmaan. Kaksikko kilpailee nyt toista kauttaan WRC2-luokassa. Yamamoton uran toistaiseksi paras tulos on luokan yhdeksäs sija Ruotsin MM-rallista, kun taas Kogure oli viime kauden päätteeksi kotimaassaan kuudes.
Kolmannessa erässä ohjelmaan valittiin Shotaro Goto sekä Takumi Matsushita, jotka kisaavat tänä vuonna sekä MM- että SM-sarjassa Renault Clio Rally3 -autolla. Viime vuoden lopuksi neljännessä erässä valittiin puolestaan Rio Ogata ja Kanta Yanaguida, jotka ovat aloittaneet tällä kaudella Rally4-autolla.
Kautta aikain viidennes japanilaiskuskien valinta käynnistyy 15. heinäkuuta ja haku umpeutuu, kun sata hakijaa on täynnä. Koko porukka testataan ensin Japanissa syyskuussa, kunnes viimeinen treenileiri järjestään joulukuussa Suomessa.
– Olen todella onnellinen, että pääsen taas valintaprosessiin mukaan. Ohjelman avulla Toyota Gazoo Racing löytää lahjakkaita nuoria ja tukee heidän kehitystään. Lahjakkuuksien etsiminen tulee olemaan jatkuvaa, ja olen erittäin innoissani nähdessäni, millaisiin talentteihin törmään, kun vierailen Japanissa jälleen tänä vuonna, ohjelman pääkouluttaja Mikko Hirvonen sanoo.
– Tähän valintaan voi hakea kuka tahansa. Moottoriurheilukokemusta ei vaadita, ja tämä on hieno mahdollisuus avata unelmien ovi kaikille, joita rallin ja ralliautojen maailma kiinnostaa. Olen aiemmin tavannut monia nuoria, joilla on ollut intohimoa ja lahjakkuutta, mutta ei mahdollisuutta edes kokeilla taitojaan – puhumattakaan ralliin osallistumisesta.
Valitut kuljettajalupaukset saavat täyden harjoitusohjelman, joka starttaa ensi vuoden tammikuussa tiimin kotipaikalla Jyväskylässä. Treeniohjelmaan lukeutuu ajamisen lisäksi nuottien tekoa kuten myös fyysistä ja henkistä valmennusta. Luvassa on heti kaudella 2026 rallikilpailuja Euroopassa Rally4-autolla.
Tuoreimmista japanilaislupauksista Matsushita ja Goto kävivät pokkaamassa kesäkuun alussa Revontuli-rallista kaksoisvoiton. Yanaguida ja Ogata puolestaan keskeyttivät. Ogatan ja Yanaguidan vauhdista saatiin pieni osoitus uran ensimmäisessä kisassa Suomessa, kun kaksikko ajoi Turun SM-rallissa SM3-luokassa sijoille kolme ja neljä.
Kanta Yanaguida on tuttu kuljettaja jopa Toyota-tähti Kalle Rovanperälle, joka on jopa kilpaillut japanilaista vastaan. Ei tosin rallissa vaan driftingin parissa.
Kanta on ajanut driftingiä peräti kymmenen vuoden ajan. Vuosi sitten Kanta ja Rovanperä kohtasivat toisensa Japanin Formula Drift -osakilpailun finaalissa, jossa japanilainen oli rallimestaria etevämpi.