Mikko Heikkilä kiinni palkintosijassa Viron MM-rallissa – ”Alettiin saada juonen päästä kiinni”

Mikko Heikkilä
Mikko Heikkilä. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Mikko Heikkilä nousi Viron MM-rallissa WRC3-luokassa kolmanneksi lauantain ajopäivän jälkeen. Päivään kuudennelta sijalta lähtenyt Heikkilä on vahvasti kiinni uransa toisessa WRC3-luokan podium-sijoituksessa. Sunnuntaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.

Perjantain toiseen ajopäivään Heikkilä lähti WRC3-luokan seitsemänneltä sijalta. Tasaisen varma ajo kuitenkin nosti Heikkilän viidenneksi päivähuoltoon mentäessä, ja yhdeksän ajetun erikoiskokeen jälkeen Heikkilä oli luokassa kuudes. Lauantaihin Heikkilä lähti metsästämään podium-sijoitusta.

 Vauhti ei ole siellä, missä haluttiin, mutta podium on kuitenkin tavoitettavissa ja siitä ajetaan.

Lauantain ensimmäisen, neljän erikoiskokeen mittaisen lenkin Heikkilä avasi ajamalla neljänneksi nopeimman ajan nousten WRC3-luokassa viidenneksi. Kova tahti jatkui myös seuraavalla kahdella erikoiskokeella, joilla Heikkilä oli viides ja kolmas.  Erikoiskokeelle 13 Heikkilä ajoi myös kolmanneksi nopeimman ajan ja päivähuoltoon tultaessa Heikkilän sijoitus oli noussut kolmanneksi, hyötyen myös kanssakilpailijoiden epäonnesta.

– Ihan kohtuullisesti tuli, mutta kahdella ensimmäisellä pätkällä oli aika paljon uria. Kato on käynyt meidän edestä ja ollaan nyt kolmantena, joten sijoitus on tavoitteen mukainen. Toisella ajokerralla urat tulevat olemaan syvät, joten täytyy olla todella tarkkana.

Lauantain toisella lenkillä Heikkilä kiristi vauhtia ollen erikoiskokeella 14 neljäs ja erikoiskokeet 15-17 taittuivat toiseksi nopeimmalla ajalla. Päivän päättäneellä lyhyellä yleisöerikoiskokeella Heikkilä ajoi viidenneksi. Viimeiseen ajopäivään lähdettäessä Heikkilä on kolmantena luokassaan ja vahvasti kiinni uransa toisessa WRC3-luokan podiumissa.

– Ajettiin nyt parempia aikoja ja ajo alkaa näyttää valoisammalta. Toki eroa kärkeen on paljon, muttei ihan kärkeen ajateltukaan kerkeävämme. Parannusta on havaittavissa aikaisempaan ajokertaan verrattuna.

Toisen ajokerran haasteeksi muodostui teiden vahva urittuminen. Erikoiskokeiden huonontunut kunto ei kuitenkaan aiheuttanut Heikkilälle ongelmia.

– Lenkin kahdella ensimmäisellä pätkällä oli sellaiset urat, ettei olla nähtykään. Alettiin kuitenkin saamaan juonen päästä kiinni, miten urassa ajetaan. Pitää vain lyödä pyörät raiteisiin ja toivoa että ne kestävät siellä. Mitään isoja lyöntejä ei autoon onneksi tullut, päästiin kunnialla läpi.

Kilpailun päättävä sunnuntai sisältää kuusi erikoiskoetta ja 53,98 erikoiskoekilometriä. Heikkilän tavoite Rovaniemen MM-rallin tuloksen uusimisesta on lähellä.

– Huomenna on vielä pitkä päivä edessä. Pitää mennä samalla tavalla kuin tänään ja passailla kolmospaikkaa. Olisihan se hieno tulos. Yritetään mennä ilman isompia riskejä ja virheitä vältellen loppuun asti.

Lue myös nämä