Mikä ratkaisu! Rallin SM-sarja sai uuden osakilpailuvoittajan – ”Sanattomaksi vetää”

Lauri Joona nappasi uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton rallin SM-sarjassa, kun hän ajoi ykköseksi Pohjanmaa-rallissa.
Lauri Joona
Pohjanmaa-ralli ajetaan tällä kertaa kesäkuussa. Kuvassa tämän vuoden voittaja Lauri Joona. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Joona kävi kovan kamppailun Teemu Asunmaata ja Jari Huttusta vastaan. Skoda-kuljettaja Joona ratkaisi huipputasaisen kisan hyväkseen viimeisellä erikoiskokeella, jolla hän latasi taululle pohja-ajan 3,7 sekunnin erolla.

Joona pääsi juhlimaan SM-rallivoittoa lopulta 5,8 sekunnin marginaalilla Asunmaahan, joka jatkaa SM-sarjan kärjessä.

– Ei voi kuin kiittää kaikkia sponsoreita. Hienoa! Sanattomaksi vetää, SM-pistetaulukossa toiseksi noussut Joona sanoi.

– Tuloksellisesti tämä oli paras kisani. Pitää olla tyytyväinen.

Asunmaan ja kolmanneksi sijoittuneen Jari Huttusen aikaero oli lopulta 5,1 sekuntia.

– Ei onnistunut niin kuin olisi pitänyt onnistua tällaisessa tilanteessa. Pojat olivat tänään nopeampia, kaksi edellistä osakilpailua voittanut Huttunen summasi päätöspätkän maalissa.

Juha Salon oli tyytyminen neljänteen tilaan Seinäjoen ympäristössä ajetussa kilpailussa. Anssi Rytkönen keskeytti viidenneltä sijalta viimeisellä erikoiskokeella.

Henri Hokkala saapui maaliin viidennellä sijalla, mutta SM2-luokan kärkikuljettajan pitää vielä jännittää, tuleeko hänelle hylkäys. Kilpailunjohtaja oli jo aiemmin sulkenut Hokkalan kisasta, mutta jyväskyläläinen sai jatkaa kilpailemista, koska tiimi jätti tapauksesta vastalauseen.

– Toivottavasti tästä ei tule oikeusmurhaa, Hokkala totesi.

Lue lisää: Pohjanmaan SM-ralliin trillerimäinen ratkaisu – kilpailunjohtaja sulki Henri Hokkalan kisasta

Rallin SM-kauden seuraava osakilpailu, Itäralli, ajetaan vajaan kuukauden kuluttua Joensuun ympäristössä.

Pohjanmaan SM-rallin tulokset EK8/8 jälkeen:

 1. Lauri Joona       Skoda   52.21,2
 2. Teemu Asunmaa     Skoda      +5,8
 3. Jari Huttunen     Skoda     +10,9
 4. Juha Salo         Skoda     +51,2
 5. Henri Hokkala     Ford    +2.17,1*
 6. Niclas Grönholm   Citroen +2.41,6
 7. Arttu Lähdeniemi  Mitsu   +2.57,8
 8. Konsta Saarinen   Mitsu   +3.03,8
 9. Heikki Kovalainen Skoda   +3.10,8
10. Kristian Nieminen Ford    +3.11,0
11. Jesse Kallio      Ford    +3.22,6
13. Pekka Keski-Korsu Ford    +4.24,6

* = Kilpailunjohtaja sulki Hokkalan kilpailusta, mutta Hokkala on jättänyt vastalauseen ja sai jatkaa ajamista erikoiskokeilla.

Pohjanmaan SM-rallin aikataulu:

Perjantai 19.5.

19.49 EK1: Kuusenmäki (11,34 km)
20.35 EK2: Länsikylä  (12,84 km)

Lauantai 20.5.

11.29 EK3: Palonkylä (9,54 km)
12.05 EK4: Päkki (22,49 km)
12.33 EK5: Naarajoki 1 (14,69 km)
15.10 EK6: Seinäjoki City (1,40 km)
15.52 EK7: Ooperi (19,70 km)
16.35 EK8: Naarajoki 2 (14,69 km)

Lue myös nämä