Mika Perttula vastalauseen kautta toiseksi Botniaringillä – ”Oikein se meni!”

Mika Perttula. Kuva: Vesa Rauhala
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Mika Perttulan SM-rallicross-kausi jatkui varsin värikkäissä merkeissä sarjan kolmannessa osakilpailussa heinäkuun 7. päivä Kurikan Botniaringin radalla.

Perttulan sijoittuminen SRC-luokassa toiseksi meni lopulta vastalauseen kautta. Botniaringin radalla oli käytössä oikomista estävät muovikeilat. Ennen kilpailua ilmoitettiin, että mikäli keila kaatuu, tulee siitä sanktio mustana lippuna.

Finaalissa toiseksi ajaneen Perttulan ajoa oltiin juuri tuosta syystä hylkäämässä.

– Tein asiasta vastalauseen ja sisäkameran videosta tarkistettiin, että en ole kaatanut keiloja. Eli vastalause hyväksytiin ja olin toinen. Oikein se meni, Autoliitto Härmää edustava Perttula kertoi tilanteesta tiedotteessa.

Alahärmäläinen Toyota Corollaa kuskaavan Perttulan alkuerät eivät alkaneet parhaalla mahdollisella tavalla. Lähtövoitosta huolimatta hän oli ensimmäisen alkuerän seitsemäs.

– Auto nyykähti pahasti viivalle. Sain aika huonon lähdön myös toisessa alkuerässä, mutta olin johdossa, kun tultiin ulos ensimmäisestä mutkasta, toiseksi alkuerän tuloksissa ajanut Perttula totesi. Myös kolmannessa hän oli toinen, joka takasi paikan semifinaaliin paalupaikalle.

– Auto on hyvä. Sille ei tarvitse tehdä mitään, Perttula sanaili ennen semifinaalia.

Semifinaalin toinen tila toi miehelle paikan itse finaaliin. Voittoon ajanut Joni-Pekka Rajala pääsi heti alussa hiukan karkuun, eikä Perttula päässyt kunnolla iskuetäisyydelle.

– Lisälenkille meno alussa oli oikea ratkaisu. Olen tulokseen tyytyväinen, sillä rata oli kaikille uusi. Pistetilanne on hyvä, olen toisena seitsemän pistettä Joni-Pekka Rajalaa perässä. Mestaruustaistelussa ollaan mukana, Perttula laski.

Kauden kaksi viimeistä osakilpailua ajetaan 11.8. Jalasjärvellä ja 25.8. Kouvolassa.

Teksti: Vesa Rauhala

Lue myös nämä

  • Uusimmat