Kyseessä on Benetton B192-auto, jolla Schumacher ajoi aikanaan F1-uransa ensimmäisen voiton vuonna 1992.
Broad Arrow Auctions-huutokauppa arvioi verkkosivuillaan, että historiallisen F1-auton hinta voi nousta huutakaupassa jopa 8,5 miljoonaan euroon.
Maineikas Benetton-talli aloitti kauden 1992 päivitetyllä B191-autolla, mutta päivitti autonsa kauden neljänteen osakilpailuun B191-autoksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Schumacher ajoi tuolla kaudella nykyisen F1-asiantuntijan Martin Brundlen kanssa Benettonilla tallikavereina ja saksalainen saavutti F1-uransa ensimmäisen voittonsa Belgian osakilpailussa vuonna 1992.
Kyseinen B192-auto oli tunnetun F1-suunnittelijaguru Rory Byrnen suunnittelema ja se osoittautui varsin kilpailukykyiseksi.
Autolla saavutettiin lopulta yhteensä 11 palkintosijaa, yhden ”Schumin” tuoman voiton ja kaksi kisan nopeinta kierrosta.
Vaikka Benettonin tuon kauden auto oli ihan kilpailukykyinen, ei se pystynyt vastaamaan millään muotoa tuon kauden Williamsin FW14B -autolle.
– Williams FW14B oli ylitsepääsemätön auto, todellinen tekninen mestariteos, jonka hallitseminen vaati leijonan rohkeutta. Nigel Mansell, autossa numero viisi, voitti yhdeksän kilpailua ja varmisti maailmanmestaruuden jo elokuun puolivälissä. Kuvittele sitä nykypäivänä, Brundle muisteli myöhemmin Sky Sportsilla vuonna 2022.
Schumacherin aika koitti myöhemmin. Hän saavutti Benettonilla uransa ensimmäiset kaksi maailmanmestaruutta vuosina 1994 ja 1995. Myöhemmin saksalainen voitti vielä Ferrarilla viisi maailmanmestaruutta lisää.
Schumacher joutui joulukuussa 2013 vakavaan lasketteluonnettomuuteen Ranskan alpeilla ja katosi sen jälkeen täysin julkisuudesta loukkaannuttuaan hyvin vakavasti. Schumacherin perhe on sen jälkeen suojellut F1-legendan yksityisyyttä hyvin tarkasti.
















