Mestarikuski vaati muutosta, FIA:lta tyly viesti takaisin – ”Rallissa on aina ollut taktikointia”

Muun muassa WRC2-luokan hallitseva mestari Andreas Mikkelsen on ihmetellyt sarjan sääntöjä tänä vuonna.
Andreas Mikkelsen
Andreas Mikkelsen. Kuva: Mahmut Cinci / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kyse on siitä, että WRC2-luokassa kuljettajat voivat valita pistekisoiksi yhteensä seitsemän osakilpailua. Kisoiksi voi valita mitä tahansa MM-ralleja kalenterista, joten myös taktikoinnille on varaa.

Esimerkiksi mestaruustaistossa yhä mukana oleva puolalainen konkarikuski Kajetan Kajetanowicz nappasi ainoan voittonsa Safari-rallista kesäkuussa. Tuossa rallissa ei juuri haastajia WRC2-luokkaan löytynyt. Kajetanowicz oli mukana myös toisessa kaukorallissa Uudessa-Seelanissa saalistaen myös sieltä toisen sijan entisen WRC-kuskin Hayden Paddonin takana.

Viime vuoden WRC2-mestari Mikkelsen on vaatinut, että ainakin osa kisoista myös WRC2-luokassa pitäisi olla sellaisia, joihin kaikkien mestaruutta tavoittelevien kuskien pitäisi osallistua.

– Minun mielestä olemme nähneet vastaavaa eri luokissa vuosien saatossa. Ainakin kun minä aloitin rallin, niin tuollaista se oli, FIA:n varapresidentti, itsekin kartanlukijana tunnettu Robert Reid kommentoi Dirtfishin mukaan.

– Kukaan muu kuin Toyota ei mennyt silloin Safariin. Totta kai ideaalitilanteessa sitä haluaisi nähdä kaikkien kilpailevan toisiaan vastaan, mutta ralli on aina ollut myös taktikointia. Sekin aspekti on olemassa.

FIA-pomo myös huomauttaa, että WRC2-kisojen rajaaminen tiettyihin MM-ralleihin söisi isolta osalta osakilpailuista paljon huomiota.

– On huomattava, että meillä on hyvää kilpailua WRC2-luokassa kaikissa ralleissa. Jos me rajaisimme sen seitsemään tai kahdeksaan ralliin, niin niissä ralleissa olisi hienoa kilpailua, mutta muissa ei mitään.

– Jos en väärin muista, niin meillä on 92 kuskia tällä hetkellä rekisteröitynä WRC2-luokkaan. Se on ilmiömäistä. En ole siis henkilökohtaisesti kovin huolissani sen suhteen luokan tulevaisuudesta.

WRC2-luokan mestaruudesta kamppailevat tämän viikon Japanin MM-rallissa Kajetanowicz sekä Emil Lindholm, jotka lähtevät kisaan tasapisteissä. Mikkelsen johtaa yhä sarjaa viiden pisteen erolla, mutta norjalaisen mestaruus vaatisi käytännössä sitä, että sekä Lindholm että Kajetanowicz keskeyttäisivät kisan.

Katso alapuolelta, mitä Japanin MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä