Skoda Motorsport on joutunut keskeyttämään Skoda Fabia Rally2 -auton tuotannon koronapandemian vaikutusten vuoksi.
Skoda Motorsport lähetti maanantaina yhteistyökumppaneilleen kirjeen, jossa tshekkivalmistaja kertoi ralliautojensa tuotantoon liittyvistä vaikeuksista. Skodan oli tarkoitus aloittaa Fabia Rally2 -kilpurin uuden kehitysversion toimitukset asiakkaille ensi vuoden alkupuolella.
Skodan mukaan autoteollisuuden kokemat toimitusketjujen ongelmat ulottuvat myös moottoriurheilun puolelle.
– Parhaista pyrkimyksistämme huolimatta tuotanto-osien puute tekee tuotannosta todella vaikeaa ja joissain tapauksissa jopa mahdotonta rakentaa uusia autoja. Nämä vaikeudet vaikuttavat myös ralliautojemme maailmanlaajuiseen myyntiin ja varaosien toimitukseen, tiedotteessa kerrotaan.
Skodalla ei ole tällä hetkellä virallista tehdastiimiä, mutta sillä on lukuisia asiakastiimejä, jotka ovat päässeet nauttimaan menestyksestä Skoda Fabia Rally2 -autoilla.
– Meidän on pitänyt tehdä vaikea päätös uusien autojen tuotannon keskeyttämisestä, jotta voimme taata asianmukaisen huolenpidon tarjoamisen nykyisille asiakkaillemme. Tämän vuoksi emme voi ottaa enempää vastaan tilauksia uusista kilpa-autoista.
– Jatkamme tilanteen arvioimista ja teemme kaikkemme, jotta varaosien saatavuus ja palvelumme laatu pysyvät normaalilla tasolla nykyisille asiakkaillemme.
Andreas Mikkelsen saavutti tällä kaudella rallin MM-sarjan WRC2-luokan ja EM-sarjan mestaruudet Toksport-tallin Skodalla. Fabia on ollut luokassaan menestyksekkäin auto viime vuosina.
Katso alta kooste Katalonian MM-rallin WRC2-luokan kisasta.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,390543″ ap mute]