M-Sport Fordin walesilaiskuski Elfyn Evansin kartturi Dan Barritt loukkaantui Meksikon rallin neljännellä erikoiskokeella. Kaksikko heitti voltit kovasta vauhdista ja rytäkässä Barritt sai lievän aivotärähdyksen.
Lääkärit eivät antaneet Barrittin jatkaa tärskyn jälkeen, joten kisa jäi kesken. Barritt lienee mukana jo ensi viikolla, kun M-Sport aloittaa testit huhtikuun alussa ajettavaa Korsikan osakilpailua varten.
– Tietenkin pääfokus on siinä, että hän on kunnossa ralliin mennessä. Siellä me häntä tarvitsemme eniten. Testeistä en ole niin huolissani. Katsotaan sitten minkälainen olo hänellä on ensi viikolla, M-Sportin tallipomo Malcolm Wilson sanoo Autosportin verkkosivuilla.
Evans itse myönsi, että tärsky oli varmasti yksi hänen uransa rajuimmista.
– Syy ulosajoon oli varmaan siinä, että minulla oli vähän liikaa itseluottamusta ja nuotti hyppyjen yli oli liian optimistinen. Minun olisi pitänyt ottaa vauhtia pois. Tulimme tilanteeseen kuutosella, mutta yhtä vaihdetta pienemmällä lähestymisellä olisimme selvinneet ehjin nahoin, Evans summasi.
Evans ja Barritt pääsivät jatkamaan ulosajonsa jälkeen, mutta seuraavalla huoltotauolla he keskeyttivät lääkärin ohjeen perusteella. Kaksikko oli parhaimmillaan kisassa kolmantena.