Suomalaiskuljettaja Max Vatanen avaa kilpailukautensa torstaina käynnistyvässä Portugalin MM-rallissa.
Vatasen, 27, edellisestä rallista on ehtinyt vierähtää runsaat puoli vuotta. Viimeksi Vatanen ajoi kilpaa Katalonian MM-rallissa lokakuussa, mutta tuolloinkin kilpailu jäi lyhyeen rajun ulosajon vuoksi. Rysäykseen päättyi myös Vatasen kausi.
Vatanen osallistui viime kaudella kolmeen MM-ralliin Ford Fiesta R5 -autolla. Portugalissa alla on Hyundai i20 R5 -ajokki ja kyydissä istuu Vataselle uusi kartanlukija, ranskalainen Christopher Guieu.
– Odotan innoissani starttia, sillä edellisestä kisastani on kulunut jo pitkä aika. Espanjassa pääsimme syksyllä ajamaan vain yhden erikoiskokeen, joten käytännössä edellinen rallini oli viime kesänä ajettu Suomen MM-ralli. Auto on uusi ja kartanlukija on uusi, joten taktiikkana on lähteä ajamaan omaa ajoa ja parantaa vauhtia kisan edetessä, Vatanen kertoo.
Portugalin MM-rallin WRC2-luokkaan osallistuu kaikkiaan 17 autokuntaa. Vatanen saa vastaansa muun muassa luokan hallitsevan maailmanmestarin Pontus Tidemandin sekä maanmiehensä Jari Huttusen ja Juuso Nordgrenin.
– Olen tyytyväinen, jos pääsemme kilpailun lopussa puolen sekunnin päähän kärkivauhdista per EK-kilometri. Testasin Hyundaita Ranskassa soraradalla ja sain hiukan tuntumaa siihen. Se on hyvin erilainen kuin Ford, joten minun pitää totutella hieman erilaiseen ajotyyliin, Vatanen ennakoi.