Marko Mänty ampaisi rallin SM-sarjaan kuuluvan Pohjanmaa-rallin kärkeen lauantain kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella.
Lauantain rallipäivä aloitettiin hiljaisella hetkellä ennen ensimmäistä erikoiskoetta perjantai-illan traagisten tapahtumien vuoksi. Naiskatsoja sai surmansa kilpailun avauspätkällä ralliauton suistuttua ulos tieltä. Perjantain kaksi erikoiskoetta peruttiin onnettomuuden vuoksi.
Lauantaina päästiin ajamaan kilpaa, ja Skoda-kuljettaja Marko Mänty otti kärkipaikan haltuunsa aamupäivän kahdella pätkällä. Mänty oli päivän ensimmäisen pikataipaleen nopein ja seuraavalla hän sijoittui neljänneksi.
– Tämä pätkä oli paljon vaikeampi kuin ensimmäinen. Täällä ei ollut mitään rytmiä, ja välillä oli tosi liukasta, Mänty raportoi lauantain toisen pätkän maalissa Ylen Ralliradiolle.
Mänty johtaa kisaa 2,8 sekunnin erolla venäläiskuljettaja Nikolai Grjaziniin. Myös Teemu Asunmaa ja SM-sarjaa johtava Eerik Pietarinen ovat tiukasti mukana voittokamppailussa, sillä kärkinelikko mahtuu reilun viiden sekunnin sisään.
SM2-luokassa Jarkko Nikara ja Henrik Pietarinen käyvät tiukkaa kamppailua keskenään. Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen Nikaralla on niukka 0,3 sekunnin johto ennen Pietarista. Yleiskilpailussa Nikara ajaa kahdeksantena ja Pietarinen yhdeksäntenä.
Päivän toisella pikataipaleella pohja-ajan tykittänyt Emil Lindholm kärsi rengasrikon ensimmäisellä pätkällä ja putosi kärkikamppailusta. Hän jatkaa kisaa 11. sijalla 44,5 sekunnin päässä kärjestä.
Pohjanmaa-rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.
Pohjanmaa-rallin tilanne EK4/8 jälkeen:
1. Marko Mänty Skoda 18.01,7 2. Nikolai Grjazin Skoda +2,8 3. Teemu Asunmaa Skoda +3,9 4. Eerik Pietarinen Skoda +5,2 5. Kristian Kiviniemi Skoda +11,0 6. Juha Salo Peugeot +15,2 7. Jukka Hiltunen Skoda +19,6 8. Jarkko Nikara Subaru +32,5 9. Henrik Pietarinen Mitsubishi +32,8 10. Tomi Tukiainen Skoda +40,6 11. Emil Lindholm Skoda +44,5