Skodalla viime vuodet ajanut Pontus Tidemand ei tehnyt uutta sopimusta WRC2-luokkaa dominoineen tallin kanssa ensi kaudeksi. Tidemandin managerina toimiva Erik Veiby paljastaa, että syynä oli suomalaiskomeetta Kalle Rovanperä.
– Skoda ei vahvistanut, että Pontus voisi taistella ensi kaudella mestaruudesta. He ajattelevat nyt enemmän Kallea. Eikä se (jatko) olisi ollut hyväksi myöskään Pontuksen uralle, Veiby kertoo norjalaisella Parc Ferme -sivustolla.
28-vuotias ruotsalaiskuski janoaa näyttöpaikkoja WRC-autolla. Todistetusti vauhti riittää WRC2:n puolella, mutta jälleen kerran pääroolia näyttelee raha.
– Pontus tekee kovasti töitä, jotta hän saisi vähän WRC-kisoja ja Ruotsin MM-ralli on ykköstavoite. On kuitenkin liian aikaista sanoa mitään, mutta joitain mahdollisuuksia on olemassa. Häntä pyydettiin myös jatkamaan Skodalla, mutta siihen siis sanoimme ei kiitos, Veiby toteaa.
Todennäköisin vaihtoehto WRC-autoon olisi M-Sportilla, mutta brittitallilla on omat haasteensa päästä ylipäätään mukaan karkeloihin ensi kaudeksi.
– Olemme oppineet Pontuksen kanssa sen, että WRC2-mestaruus ei välttämättä automaattisesti tuo ajopaikkaa ykkösluokassa. Nyt me olemme muuttaneet strategiaa. Uskomme, että on järkevää olla läheisessä yhteistyössä niiden WRC-tiimien kanssa, joilla on myös R5-auto, Veiby sanailee.
Veibyn oma poika Ole Christian sai viime kaudella lähtöpassit Skodalta kehnojen tulosten sekä kyseenalaisen sosiaalisen median postauksen myötä. Isä-Veiby kertoo, että tavoitteena on jatkaa WRC2-luokassa. Walesin ja Katalonian MM-rallit syksyllä 22-vuotias Ole Christian ajoi Citroenin R5 -autolla.
Nyt nuoremmalle Veibylle yritetään saada R5-kalusto Hyundailta.
– Me olemme tutkineet dataa, mitä Jari Huttunen on Hyundain R5:lla ajanut, ja auto vaikuttaa paljon kilpailukykeisemmältä kuin minkä kuvan siitä saa. Vähän kun saa teknisiä vikoja ja kuskin virheitä pois, niin tulokset ovat parempia. Teemme siis töitä sen eteen, että Ole pääsee jatkamaan Hyundailla. Mitään päätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty, Erik Veiby summaa.
Veiby myös paljastaa, että rallicrossin kaksinkertainen maailmanmestari Johan Kristoffersson kisaa tämän vuoden tavoin helmikuussa Ruotsin MM-rallissa.
Artikkelia muokattu kello 9.21: Ole Christian ajoi Citroenin R5-autolla Walesin ja Katalonian MM-ralleissa.