Loma tulee tarpeeseen Latvalalle – ”Vihdoin ja viimein saimme nollat pois”

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvala oli pää painuksissa, kun Toyotan suomalaiskuljettaja saapui maaliin sunnuntaina päättyneessä Sardinian MM-rallissa.

Latvala joutui jättämään kisan kesken lauantaina, kun hänen Yaris WRC -autostaan hajosi laturi illan viimeisellä erikoiskokeella. Latvalan matka päättyi siirtymälle kohti huoltoa, mutta tuurilainen pystyi jatkamaan kilpailua sunnuntaina.

Latvala sijoittui rallissa seitsemänneksi, mikä tarkoitti sitä, että hän sai päätettyä kolme kilpailua kestäneen pisteettömän putkensa. Sardinian rallin jälkeen MM-sarja jää tauolle ennen Suomen MM-rallia, ja paussi tulee Latvalalle tarpeeseen.

– Nyt pidetään vähän kesätaukoa, kerätään voimia ja yritetään kääntää hommaa parempaan suuntaan vuoden jälkipuoliskolla. Vihdoin ja viimein saimme otettua niin sanotusti nollat pois, se helpottaa hieman Suomeen lähtöä, Latvala kertoi Rallit.fille.

– Olen menettänyt pelin koko MM-sarjan kannalta, mutta se olisi kova juttu, jos loppukauden aikana pystyisi voittamaan joitakin kisoja, Latvala lisäsi.

Latvala yritti saalistaa lisäpisteitä rallin päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta, mutta se jäi haaveeksi, sillä suomalainen sammutti autonsa mutkassa.

– Se oli oma moka. Yritin ahnehtia vasemmalle kääntyvään mutkaan kakkosvaihteella, jotta olisin saanut paremman ulostulon. Jälkeenpäin voi sanoa, että olisi pitänyt lyödä ykkönen silmään ja vaihtaa sen jälkeen kakkoselle, mutta nyt se on liian myöhäistä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat