Tätä nykyä Stellantis-konserniin kuuluva Lancia esitteli uuden Ypsilon Rally4 HF -kilpurinsa viime perjantaina. Autosta löytyy 1,2-litrainen turbomoottori, josta irtoaa 212 hevosvoimaa.
Rally4-luokituksen etuvetoisille autoille ei löydy tällä hetkellä virallista mestaruusluokkaa MM-sarjasta. Sen sijaan niille on luokka rallin EM-sarjassa sekä useimmissa kansallisissa sarjoissa. Joka tapauksessa perinteikkään rallimerkin paluu saa monen fanin innostumaan.
Vielä ei ole varmaa, milloin Lancia Ypsilon Rally4 debytoi rallipikataipaleilla, mutta odotettavasti heti ensi vuoden alkupuolella. Vaikka Rally4-autoille ei omaa luokkaa olekaan MM-sarjassa, saattaa tulevaisuudessa automerkki valmistaa myös ylemmän kategorian ralliautoja, mikäli nyt lanseerattu kilpuri osoittautuu hyväksi.
– Olen todella iloinen, että voin tukea sekä Lanciaa että Stellantis Motorsportia, jotta voimme hienosäätää Ypsilon HF -autosta entistä paremman sekä tietenkin myös ralliautostamme. Toivon, että voin inspiroida nuoria kuljettajia, jotka voivat tehdä nousua rallimaailmaan automme avulla. Tulevaisuudessa heistä voi sitten tulla ammattilaisia ja mestareita, kaksinkertainen ralliautoilun maailmanmestari Miki Biasion sanoo.
Biasion toimii Lancian ralliprojektissa neuvonantajana. Itsekin Lancialla vuosia ajaneen 66-vuotiaan italialaisen tehtävänä on nimenomaan tuoda kokemuksensa ja asiantuntemuksensa tallin tuleville kuljettajille.
Biasion voitti ensimmäisellä Lancia-kaudellaan vuonna 1983 rallin Euroopan mestaruuden. Vuosina 1988-89 Biasion juhli Lancian ratissa kahta MM-titteliä.
– Lancian voitot ja kilpailut ovat tulleet takaisin! Olen enemmän kuin mielissäni, että saan olla osa tätä matkaa, Biasion hehkuttaa.