Legendaarinen Dakar-ralli palaamassa Afrikkaan? – ”Meillä ei ole varaa tähän tilanteeseen”

Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen Dakar-rallissa. Kuva: X-raid
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Dakar-rallin johtaja Etienne Lavigne on paljastanut, että rallijärjestäjät ovat ryhtyneet selvittämään, voisiko legendaarinen erämaakilpailu palata Afrikkaan vuonna 2020.

Dakar on ajettu Etelä-Amerikassa vuodesta 2009. Edeltävänä vuonna kilpailu oli tarkoitus ajaa Lissabonista Senegalissa sijaitsevaan Dakariin, mutta se jouduttiin perumaan terroriuhan vuoksi.

Ralli on törmännyt toisenlaisiin ongelmiin Etelä-Amerikassa. Ensi vuonna Dakar ajetaan pelkästään Perussa, koska Chile vetäytyi kilpailusta, ja Argentiina ja Bolivia eivät puolestaan halunneet palata ralli-isänniksi.

Tämän vuoksi kilpailun järjestävä ASO on alkanut kartoittaa muita mahdollisuuksia. Tunnusteluja on tehty Afrikan suuntaan.

– Meidän on mietittävä muita paikkoja, sillä emme voi jatkaa kärsimistä sellaisista päätöksistä, joita emme voi kontrolloida. Meillä ei ole varaa tähän tilanteeseen, koska Dakar on maailman suurin ralli ja myös tärkein kaikilla tasoilla. Sen vuoksi meidän pitää suunnitella tulevaisuutta, Dakar-pomo Lavigne sanoi Autosportille.

– Olemme useiden kuukausien ajan rakentaneet suhteita muihin maihin kuten Algeriaan, Angolaan ja Namibiaan. Olemme tehneet useita matkoja Algeriaan tavataksemme poliittisia johtajia. Tiedämme, että siellä on halukkuutta järjestää tällainen tapahtuma, Lavigne lisäsi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat