Lauri Joonalle JWRC-kakkossijan lisäksi myös luokkavoitto MM-rallissa – ”Vähän harmittaa”

Lauri Joona sai hyvän startin MM-kaudelleen viime viikonloppuna ajetussa Ruotsin MM-rallissa.
Mikael Korhonen ja Lauri Joona
Mikael Korhonen ja Lauri Joona. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Joona kävi JWRC-junioriluokassa kovan kamppailun brittikuski Jon Armstrongia vastaan. Sekuntitaisto päättyi lopulta Armstrongin hyväksi, joka otti luokkavoiton 2,7 sekunnin erolla suomalaiseen.

Joonalle kirjattiin kilpailusta myös luokkavoitto. Suomalaistoivo ajoi ykköseksi WRC3-luokassa, johon kelpuutetaan samat Ford Fiesta Rally3 -autot, joilla kilpaillaan junioriluokassa. Armstrong ei ollut ilmoittautunut ajamaan WRC3-pisteistä toisin kuin suurin osa muista JWRC-kuljettajista.

Joona ja Armstrong vuorottelivat JWRC-kisan kärjessä Sami Pajarin perjantaisen keskeytyksen jälkeen. Sastamalalainen johti kisaa vielä päätöspäivän ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, mutta lopussa brittikuski oli hieman vahvempi.

– Yleisesti ottaen kisa meni hyvin. Viimeisenä päivänä alkoi oikea kilvanajo, kun käytiin Armstrongin kanssa todella tiukkaa sekuntikamppailua. Huomasi kyllä, että vauhti on kohdallaan, Joona kertoi tiedotteessaan.

Joona on JWRC-pistetaulukossa yhdeksän pisteen päässä Armstrongista avauskisan jälkeen.

– Pitäisi vain jatkossa saada heti samanlainen tatsi päälle. Pari pätkäpohjaa ja toinen sija on ihan hyvä, mutta totta kai vähän harmittaa, kun jäi se ykkössija niin vähästä kiinni. Mutta tästä on vain parannettava seuraavaan kisaan.

Joona kilpailee seuraavan kerran JWRC-pisteistä huhtikuun loppupuolella, kun MM-kauden kolmas osakilpailu ajetaan Kroatiassa.

JWRC-luokan pistetilanne, 1/5 osakilpailua:

1. Jon Armstrong     30
2. Lauri Joona       21
3. Sami Pajari       17
4. William Creighton 16
5. McRae Kimathi     12
6. Robert Virves      8

Katso alta kooste Ruotsin MM-rallin WRC3-luokan kilpailusta:

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,399966″ ap mute ]

Lue myös nämä

  • Uusimmat