Kauden avauskisa Rovaniemellä tammikuussa päättyi kahteen ulosajoon, joten Kuopion osakilpailuun Korhonen ja kartanlukija Anssi Viinikka suuntasivat järkevä ajo mielessään.
Virheetön ja ehjä kisa palkittiin tällä kertaa viidennellä sijalla. Kärkikolmikkoon ei ollut asiaa, mutta neljänneksi yltänyt Lauri Joona kukisti Korhosen vain vajaalla kolmella sekunnilla.
– Aloitin rallin aivan liian varovaisesti. Ehkäpä Rovaniemen epäonni oli vielä ajatuksissani, mutta ykkösen ja kakkosen ajoin turhan hiljaa. Kaksi seuraavaa pätkää menivät jo paremmin ja paremmalla rytmillä. Päivähuollon jälkeen olimme kohtuu hyvässä vauhdissa, Korhonen kertoi.
– Emme tosin tuolloinkaan ottaneet mitään riskejä, mutta saimme aamupäivällä hävityn aikaeron ajettua kiinni ja pääsimme taistelemaan neljännestä sijasta.
Debyyttikauttaan rallin SM-sarjan kuninkuusluokassa ajavalle Korhoselle onnistuminen tuli hyvään saumaan, sillä Rovaniemen kehno kisa saatiin pyyhittyä pois mielistä.
– Ehkä rallin alussa ajamisessani näkyi se, että mitään riskejä ei otettu ja edellisen rallin epäonnistuminen tietyllä tavalla painoi ajatuksissani. Rallin loppua kohden saimme rennon hyvän ja varman ajorytmin päälle, Korhonen summasi.
– Viimeisellä pätkällä sammutin automme moottorin jarrutuksessa ja se tilanne maksoi meille neljännen sijan. Pääasia kuitenkin, saimme ehjän rallin aikaiseksi, ja tästä on hyvä jatkaa neljän viikon kuluttua Jyväskylään.
Rallin SM-sarja jatkuu maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyväskylän Talvirallilla, joka myös päättää talvikauden.