Laukaalaiset rallilupaukset kovilla panoksilla EM-ralliin – ”Voitosta lähdetään taas ajamaan!”

Rallin EM-sarja jatkuu tänä viikonloppuna Puolassa.
Roope Korhonen
Roope Korhonen. Kuva: Flatout Media
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viime vuonna samoilla erikoiskokeilla ajettiin MM-rallia, mutta tällä kertaa kyseessä on kauden neljäs EM-sarjan osakilpailu.

Laukaalaislupaus Roope Korhonen on noussut EM-sarjan johtoon, vaikka jättikin kauden avauskisan ajamatta. Viime viikonloppuna Sardiniassa kilpaillut Korhonen nappasi Unkarista komean voiton ja Ruotsista irtosi kakkossija. Korhonen lähtee nyt tavoittelemaan jälleen korkeita pisteitä tuttuun ralliin, vaikka tämän vuoden erikoiskokeet eroavatkin viimevuotisista.

– Voitosta lähdetään taas ajamaan, se on selvä. Ohjelmassa oli hieman testiä, jotta saatiin oikeanlainen fiilis Puolan pätkille. Sardiniasta matkustettiin suoraan testeihin, eli kiirettä on pitänyt, mutta ei anneta sen haitata, Korhonen sanoo.

Lähtöluettelosta löytyy sarjan kiertäjien lisäksi myös Mārtiņš Sesks, joten vastus tulee ainakin olemaan kivenkova.

– Kokemusta on viime vuodelta, mutta reitti taitaa olla nyt hyvin erilainen. Uskon, että MRF-renkaalle olosuhteet ovat optimaaliset, joten luottavaisin mielin lähdetään matkaan, Korhonen kertoo.

Kauppinen palaa EM-sarjan karkeloihin

Toinen laukaalaislupaus Tuukka Kauppinen on osallistunut kauden aikana kahteen EM-osakilpailuun. Espanjan avauksessa Peugeot lipsahti hieman ulos, ja Unkarissa tekniset murheet verottivat vauhtia sen verran, että junioriluokan pistepussiin on kertynyt toistaiseksi vain neljä pistettä.

Tuukka Kauppinen. Kuva: Flatout Media

Lancialla ajava Kauppinen osallistuu Puolan osakilpailuun ensimmäistä kertaa. Mikolajkin seudun sorapintaiset erikoiskokeet tunnetaan perinteisesti vauhdikkuudestaan, ja olosuhteet lienevät Kauppiselle mieluisat – vaikka uusi ralli tuo aina mukanaan myös opittavaa.

– Ensimmäistä kertaa kilpaillaan siellä, ja hyvillä fiiliksillä lähdetään uusiin haasteisiin. Ajetaan vähän testiä ja pyritään pääsemään nopeasti sinuiksi uusien olosuhteiden kanssa, Kauppinen sanoo.

Kauppinen saa vastaansa EM-sarjan junioriluokassa muun muassa maanmiehensä Leevi Lassilan. Lassila starttaa Puolan EM-ralliin ERC Junior luokan yhdeksänneltä sijalta. Lassilan alkukausi on pitänyt sisällään haasteita, joten kuljettajapari lähtee jahtaamaan onnistumista ehjän kisan kautta.

– Kaksi ensimmäistä kilpailua olivat haastavia. Nyt lähdetään hakemaan onnistunutta kilpailua. Kovaa pitää ajaa, että kärjessä pystyy taistelemaan, mutta siihen tähdätään. Luotan kyllä, että vauhti riittää, kunhan ongelmilta vältytään, Lassila miettii.

– Unkarista on yritetty oppia, jotta rengasrikoilta välttyisi. Muutamia ajoteknisiä juttuja kun parannetaan, niin uskon että ongelmaa ei ole. Kisojen välissä on käyty videoita läpi ja etsitty kehityskohteita.

Puolan EM-ralli starttaa perjantai-iltana perinteisellä yleisöerikoiskokeella kisakaupunki Mikolajkin keskustan kupeessa. Yhteensä kilpailussa on luvassa 14 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 190 kilometriä.

Lue myös nämä