Laukaalainen rallilupaus palasi voittojen tielle SM-sarjassa – ”Tilanne oli koko ajan hallinnassa”

Laukaasta ponnistava rallilupaus Tuukka Kauppinen palasi voittojen tielle Seinäjoen SM-rallissa lauantaina.
Tuukka Kauppinen
Tuukka Kauppinen. Kuva: Merita Mäkinen/Meritapix
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kyseessä oli Kauppisen kauden toinen ykköstila SM-sarjassa, kun ensimmäinen tuli talvikaudella Riihimäeltä. Suomessa jo toisen rallin peräjälkeen ajanut Viron Jaspar Vaher antoi Kauppiselle hyvän vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan 13 sekunnilla. Luokan kolmanneksi ajoi edellisen kisan ykkönen, Joni Korhonen.

Kauppinen ja kartanlukija Veli-Pekka Karttunen lähtivät heti perjantaina hyvällä rytmillä kilpailuun. Ford Fiestalla kilpaileva kaksikko kellotti kaikille perjantain erikoiskokeille pohja-ajat ja johti luokkaansa reilun 11 sekunnin erolla Kaspar Vaheriin avauspäivän jälkeen.

Sama tahti jatkui lauantaina ensimmäisellä erikoiskokeella, jonne Kauppinen kellotti jälleen pohjat. Tämän jälkeen laukaalaisen Fordin ohjaustehostin alkoi oikutella, ja aikatappiota kärkeen tuli kahdella seuraavalla erikoiskokeella, mutta luokkajohto kuitenkin säilyi päivähuoltoon tultaessa.

– Tänään on ollut vaikeampi päivä. Alkoi ohjaustehostin oireilla ja tehostaa välillä eri voimalla. Yritettiin kuitenkin tulla ja ihan hyvinhän se menikin. Sade toi tietenkin oman haasteensa, mutta se oli kaikille sama, Kauppinen totesi.

Viimeisellä lenkillä Kauppinen ajoi kaksi kertaa pohja-ajan ja kerran toiseksi. Nuori rallilupaus varmisti kypsällä suorituksella luokkavoiton ja oli silmin nähden iloinen rallin maalissa.

– Hyvä ralli meiltä. Saatiin auto oikeisiin säätöihin, ja fiilis oli testikisan jälkeen hyvä. Meillä oli pieniä teknisiä ongelmia, mutta tilanne oli koko ajan hallinnassa. Pienen paineen alla ajettiin ja se oli vähän erilaista, kun ei pysty ihan maksimia yrittää. Tästä on hyvä jatkaa kautta, Kauppinen summasi.

Rallin SM-sarja jatkuu seuraavaksi Lahdessa 23.–24. elokuuta. Kauppinen on SM3-luokan pisteissä toisena. Eroa luokkaa johtavaan Leevi Lassilaan on 23 pistettä ennen kauden kahta viimeistä rallia. Korhonen on puolestaan pisteissä kolmantena 16 pistettä Kauppista perässä.

 

Lue myös nämä

  • Uusimmat