Toyotan suomalaiskuski Jari-Matti Latvalan Ruotsin MM-ralli sujui pahasti alakanttiin, sillä nelinkertainen Ruotsin rallin valtias oli vasta seitsemäs.
Toisaalta syytä voidaan etsiä huonosta lähtöpaikasta, sillä perjantaina ensimmäisiä autoja piinasi runsas irtolumi. Lauantaina kansallisen sarjan autojen tekemät urat puolestaan aiheuttivat päänvaivaa. Latvala kuitenkin löysi syytä kehnoon vauhtiin myös itsestään.
– Perjantaina olosuhteet olivat todella hankalat. Me ajettiin mitä pystyttiin, mutta tiputtiin jo silloin liian kauas kärjestä. Lauantaina taas meillä oli iltapäivällä ongelma etulukkojen kanssa ja se söi ajettavuutta, Latvala aloitti analyysin.
– Vaihdoimme sunnuntaiksi uuden voimansiirron ja fiilis oli parempi. Säätöjen kannalta vähän epäonnistuin tässä rallissa. En saanut autoa toimimaan urassa. Jotain oli kadoksissa. Minulla ei ollut sitä fiilistä, mikä pitää olla täällä, että voi todella taistella.
Latvala toivoo, että jatkossa kansallisen sarjan menopelejä ei tuoda sotkemaan MM-sarjan kuskien taistelua. Latvala ja muut ensimmäisenä tiellä olleet autot joutuivat puhkomaan uria. Perässä tulleet pääsivät puolestaan sen jälkeen nautiskelemaan puhtaammasta linjasta.
– Varsinkin ne historic-autot toivat uraa. Sitä oli vaikea avata. Sanotaanko näin, että tärkeintä olisi se, että lisäluokkia ei ajeta rallin välissä. Kyllä niiden paikka on MM-sarjan autojen jälkeen.
Kahden ajetun MM-osakilpailun jälkeen Latvala on sarjassa kolmantena tasapistein tallikaveri Esapekka Lapin kanssa. Seuraavan kerran ajetaan Meksikossa maaliskuussa. Latvala kaipaa itseltään enemmän. Alkukaudesta mies ei ole ajanut vielä yhtään erikoiskokeen pohja-aikaa.
– Nyt tärkeintä on ajaa hyvät testit Meksikoa varten. Toivottavasti sieltä alkaisi ajo kulkemaan paremmin, tuurilainen päättää.