Latvala ei ajattele enää maailmanmestaruutta

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvala starttasi MM-rallikauteen 2018 kovin odotuksin. Neljän osakilpailun jälkeen hän on kuitenkin pudonnut kauas kärjestä.

Latvala on peräti 53 pisteen päässä MM-sarjaa johtavasta Sebastien Ogierista ennen viikonloppuna ajettavaa Argentiinan MM-rallia. Edellisessä osakilpailussa Korsikalla Toyotan suomalaiskuski jäi täysin ilman pisteitä, kun hän ajoi ulos ja joutui keskeyttämään.

– Ennen Korsikaa ajattelin paljon MM-taistelua. Nyt ajattelen siten, että menemme ralli kerrallaan ja keskitymme tekemään parhaamme kisoissa tästä rallista lähtien, Latvala totesi Autosportille.

Latvala nappasi edellisen ykköstilansa reilu vuosi sitten Ruotsissa. Argentiinassa suomalaispilotti yrittää saada kurssinsa nousuun.

– Edellisestä voitostani on kulunut pitkä aika, joten henkilökohtaisella tasolla voitto täällä olisi erittäin tärkeä, Latvala sanoi.

Latvala myönsi, että hänelle on kasaantunut paineita siitä, että hänen tallikaverinsa Ott Tänak ja Esapekka Lappi ovat löytäneet huippuvauhdin Toyota Yaris WRC -ajokeillaan. Latvala on tiimitovereidensa takana MM-pistetaulukossa.

– Ott ja Esapekka ovat pärjänneet todella hyvin, ja kilpailun taso on nyt korkeammalla. Joskus paine voi olla hyväkin asia, koska se antaa lisäpotkua parempiin suorituksiin, Latvala tuumaili.

Latvala sijoittui yhdeksänneksi Argentiinan MM-rallin avanneella yleisöerikoiskokeella perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Hän jäi 1,6 sekuntia Thierry Neuvillen ajamasta pohja-ajasta.

Argentiinan MM-ralli jatkuu perjantaina seitsemällä erikoiskokeella.

Lue myös nämä