Tämä oli Hyundain tallipäällikön Cyril Abiteboulin näkemys viikko sitten ajetun Ruotsin MM-rallin aikana. Kausi 2025 on vasta käynnistynyt, mutta tallit tähyilevät jo tiukasti vuoteen 2027.
Rallin MM-sarjan pääluokassa nähdään iso mullistus kahden vuoden kuluttua. Kansainvälinen autoliitto FIA muotoili viime vuoden lopulla ensimmäiset raamit tuleville säännöille: autoille on suunniteltu 345 000 euron hintakatto ja niiden on tarkoitus tulla tekniikaltaan lähelle nykyisiä Rally2-luokituksen autoja.
Hyundain ympärillä on liikkunut hurjiakin huhuja viime kuukausien aikana. Hurjimpien spekulaatioiden mukaan Hyundain tehdastiimi saattaisi lyödä pillit pussiin jo kuluvan kauden jälkeen ja poistua takavasemmalle rallin MM-sarjasta.
Tallipomo Abiteboulin mukaan joulukuussa tehdyt linjaukset eivät sellaisenaan sovi Hyundaille.
– Toivon, että olemme mukana vuonna 2027. Olemme esittäneet FIA:lle näkemyksiämme sääntömuutoksista, joista on jo päätetty tai joita on ehdotettu. Säännöistä, joista… emme tunnista itseämme, Abiteboul muotoili belgialaisen RTBF:n haastattelussa.
Samalla Abiteboul lähetti vahvan viestin FIA:n suuntaan.
– Emme voi olla valmiita vuonna 2027 näiden sääntöjen mukaisesti. Uskon, että FIA on joko valmis tekemään muutoksia tai mahdollistamaan sen, että useampi eri kategoria voi kilpailla rinnakkain.
– Keskustelumme FIA:n kanssa on tiivistä. Moottoriurheilussa mikään ei ole koskaan varmaa – eivät tulokset eikä osallistuminen, Abiteboul alleviivasi.
Ranskalaispomon mukaan Hyundai ei ole lähtökohtaisesti päättänyt vetäytyä rallista, mutta lajin pitäisi pystyä vastaamaan paremmin autonvalmistajien tarpeisiin.
– Meidän on pystyttävä rakentamaan ekosysteemi, jossa brändin strategia ja urheilullinen sitoutuminen ovat täydellisessä linjassa. Hiljattain ehdotettu sääntökehys ei anna meille tätä mahdollisuutta. Se ei ole täysin FIA:n vika, Abiteboul totesi.
– Pyrin löytämään ratkaisuja, jotka pitävät merkin mukana rallissa. Meidän on löydettävä yhteinen ratkaisu kaikkien valmistajien kanssa.
Abiteboul kertoi, että Hyundain on päätettävä tulevaisuudestaan ennen kesää.
– Jos haluaisimme olla mukavuusalueella, meidän olisi jo pitänyt aloittaa vuoden 2027 auton suunnittelu. Tällä hetkellä emme ole siinä tilanteessa. Vakaa pohja vaikuttaa suoraan brändiin ja ihmisten käsitykseen siitä. Toivon, että pääsemme FIA:n kanssa yhteisymmärrykseen.