Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ja Topi Luhtinen sijoittuivat kauden toisessa SM-rallissa Mikkelissä kuudenneksi. Kaksikon alku ei luvannut hyvää, mutta lauantain ensimmäisen huoltotauon jälkeen Salon ajaman Peugeotin vauhti nousi kilpailukykyiselle tasolle.
– Lauantain kahdella ensimmäisellä EK:lla emme päässeet oikein mihinkään. Luulin, että tie olisi jo meidän numerolle (7) puhdistunut, mutta näin ei tapahtunut. Meillä teki EK-ajoissa tiukkaa päästä kymmenen parhaan joukkoon ja tilanne näytti ihan toivottomalta. Teimme huollossa pieniä muutoksia ja vauhtimme parani päivän neljälle viimeiselle EK:lle merkittävästi.
Salo ja Luhtinen nousivat iltapäivän aikana lopulta yleiskilpailun yhdeksänneltä sijalta kuudenneksi.
– Päivän neljä viimeistä erikoiskoetta olivat meille isoja askelia oikeaan suuntaan. Vaikka aamupäivän jälkeen ranteet olivat ”auki”, niin iltapäivällä ajo maistui. Ne joille Rovaniemellä jäimme selvästi, ajoimme samoja kavereita vastaan täällä jo samaa vauhtia. Yritimme vielä viimeisellä EK:lla nousta viidenneksi, mutta se nyt jäi sitten 2,3 sekunnin päähän.
– Pitää samalla jakaa rallin voittaja Kalle Rovanperälle tunnustusta. On hänen vauhtinsa julmaa. Ei SM-tason kuljettajilla ole hänelle sanan sijaa. Onnittelut Kallelle toisesta peräkkäisestä SM Vaakuna-rallin voitosta, Salo muistutti.
Kahden viikon kuluttua ajettavaan talvikauden päätösosakilpailuun SM Itäralliin Salo lupaa yhä parantaa vauhtiaan.
– Omaa nuotitustani pitää ehdottomasti tarkentaa. Meidän nuotti on joskus liian lepsu ja joskus liian rohkea. Rovaniemen ison pettymyksen jälkeen Mikkelin SM-rallista muodostui meille positiivinen kisa. Tästä on hyvä jatkaa Joensuuhun, Salo muistutti.
Rallin SM-sarjan talvikauden viimeinen osakilpailu Ouneva Group SM Itäralli ajetaan kahden viikon kuluttua Joensuussa.