M-Sport Ford ilmoitti maanantaiaamuna, että Sesks kilpailee Ford Puma Rally1 -autolla kauden päättävässä Saudi-Arabian osakilpailussa, joka on ohjelmassa marraskuun lopussa.
Sesksillä oli tänä vuonna kuuden MM-rallin ohjelma Fordin Rally1-kalustolla. Hän ajoi viimeisimmän osakilpailunsa Suomessa elokuun alussa.
Nyt latvialaistoivo on saanut raavittua rahoituksen kasaan vielä yhteen MM-ralliin.
– Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta ja kannustuksesta, jota olemme saaneet sponsoreiltamme ja faneiltamme. Uskoimme siihen, että pääsemme vielä seitsemänteen osakilpailuun ja nyt suuntaamme Jeddaan ottamaan kaiken irti siitä, mitä WRC-kaudella on vielä tarjottavana, Sesks iloitsee.
Saudi-Arabian MM-ralli ajetaan nyt ensimmäistä kertaa, joten kyseessä on hyppy tuntemattomaan kaikille sarjan tähdille.
– Emme voi testata ennen rallia, joten meidän on mukauduttava olosuhteisiin ja hyödynnettävä kaikki tieto, mitä saamme testierikoiskokeelta. Uskon myös, että Nasser Al-Attiyahin osallistuminen ja hänen kokemuksensa näiltä seuduilta on todellinen etu M-Sportin tiimille.
M-Sport Ford ajattaa kauden päätöskisassa peräti neljää autokuntaa. Tiimin vakiokuskien Gregoire Munsterin ja Josh McErleanin lisäksi kisassa nähdään siis Sesks sekä qatarilainen Nasser Al-Attiyah, joka on aavikkorallien erikoismies.
Tallipäällikkö Richard Millener luottaa, että Sesks voi antaa hyvät näytöt Lähi-idässä.
– Hänen tuloksensa Ruotsissa, Virossa ja Suomessa osoittavat, että hänellä on todellista potentiaalia soraralleissa. Saudi-Arabian ralli tarjoaa uuden tilaisuuden näyttää sitä – etenkin, kun kyseessä on kaikille uusi kilpailu, Millener kertoi.
Saudi-Arabian MM-ralli on ohjelmassa 26.-29. marraskuuta. Sitä ennen pisteistä ajetaan vielä Japanissa marraskuun alkupuolella.















