Pelkästään pääluokan kuljettajista suurin osa on törmännyt ongelmiin kahden kunnon ajopäivän aikana. Sattumuksia on nähty myös pienemmissä luokissa.
Lauantaiaamuna Karoutesin pätkällä tapahtui hengenvaarallinen tilanne. WRC3-luokassa kilpaillut Stephanos Theocharopoulus ei saanut Ford Fiestaansa pysäytettyä ennen erikoiskokeen jälkeistä aikatarkastusasemaa.
Akropolis-rallin tuomariston myöhään lauantai-iltana tekemän päätöksen mukaan Theocharopoulus menetti autonsa hallinnan hidastamisalueella ja rysäytti päin porttia AT-pisteellä. Ford pysähtyi lopulta kiveen.
Tilanteessa olisi voinut käydä pahasti, mutta nyt seurauksena oli vain yhden kameran tuhoutuminen.
– Onneksi kukaan ei loukkaantunut – ei autokunnasta, yleisöstä eikä toimitsijoista, tuomariston päätöksessä todetaan.
Kreikkalaiskuljettaja totesi tuomariston kuulemisessa, että hän ei pystynyt hidastamaan vauhtiaan jarruongelman vuoksi. Mutta auton seurantalaitteesta kävi ilmi, että Fordin vauhti oli kiihtynyt 108 kilometrin tuntinopeudesta 124 kilometrin tuntivauhtiin maaliviivan ylittämisen jälkeen.
– Vauhdin nousu ei viittaa jarruvikaan, sillä se johtaisi tyypillisemmin vauhdin hidastumiseen tai ei ainakaan vauhdin kiihtymiseen, tuomaristo päätteli.
Theocharopoulus muutti vielä kertomustaan ja myönsi arvioineensa maaliviivan sijainnin väärin. Hän pyysi anteeksi virhettään ja sen aiheuttamaa tilannetta.
Tapauksessa tuli ilmi myös muuta erikoista. Kuljettaja kertoi suorittaneensa nuotituksen kyseiselle erikoiskokeelle kahdesti, mutta virallisen seurantadatan perusteella hän oli ajanut pätkän vain kerran nuotitusjakson aikana.
Lisäksi kuljettajan tiimin edustaja kertoi, että autossa oli kaksi sisäkameraa. Tuomaristo ei kuitenkaan saanut videomateriaalia nähtäväkseen, sillä tiimin mukaan kamerat olivat ylikuumentuneet.
Tuomaristo päätti lopulta sulkea 56-vuotiaan Theocharopoulusin pois kilpailusta. Lisäksi hänelle mätkäistiin 2 000 euron sakko.