Yleisömäärien osalta kisa oli huima menestys. Jälleen myös urheilullinen puoli säilyi jännittävänä loppuun saakka, kun Kalle Rovanperä varmisti voittonsa vasta viimeisellä erikoiskokeella.
– Poliisi tiedotti meille, että viimeisellä erikoiskokeella oli 70 000 ihmistä katsomassa. Koko rallin osalta yleisömäärä asettuu 400 000 ihmisen paikkeille. Se on hieno luku, sillä sää oli kylmä ja märkä ison osan ajasta, Kroatian MM-rallin nokkamies Daniel Saskin hehkuttaa.
Kroatian rallin organisaatio on kasvanut parin vuoden aikana. Kisa on saanut kiitoksia sekä WRC Promoottorilta että kilpailijoilta. Jos rahoitus säilyy kunnossa, on Kroatian rallille luvassa varsin mukava tulevaisuus.
– Meillä on tällä hetkellä kymmenen ihmistä pysyvästi töissä organisaatiossamme ja noin 15-16 muuta tekee rallia osa-aikaisesti. Silti me tarvitsemme lisää rahoitusta. Minä olen sellainen kaveri, joka ei ole koskaan 100-prosenttisesti tyytyväinen ja aina on asioita, missä voimme kehittyä, Saskin sanoo.
– Tänä vuonna järjestimme varsin mielenkiintoisen kisan ja lähes kaikki sujui kuten pitääkin. Olemme silti edelleen oppimisvaiheessa, koska MM-ralli on suuri tapahtuma. Olen varma, että pystymme yhä parempaan ja varastossa on monia mielenkiintoisia ideoita.
Kroatian MM-ralli on järjestetty kaksi kertaa maan pohjoisosissa Zagrebin ympäristössä. Maa on kuitenkin tunnettu enemmän huikeista rantalomakohteistaan kuin pääkaupungin nähtävyyksistä. Saskinin mukaan kisajärjestäjä voisi vaihtaa reittiä vaikka joka kausi.
– Pystyisimme vaihtamaan lokaatiota ympäri Kroatian ja järjestää erilaisen rallin joka vuosi. Se olisi myös hyvin houkuttelevaa ja tilaisuus tehdä aina jotain uniikkia, mutta luulen, että tv-porukka ja tiimit ovat eri mieltä. Kisa vaatii kuitenkin aina niin paljon ennakkovalmisteluja, mutta hypoteettisesti ajateltuna voisimme ajaa eri pätkillä joka vuosi, Saskin toteaa.
– Uskon, että on silti tärkeää, että pidämme homman tuoreena ja pyrimme järjestämään joka vuosi mielenkiintoisen rallin. Ainakin kaksi edellistä tapahtumaa ovat olleet jännittäviä alusta loppuun.
Vaikka Kroatian ralli on MM-tasolla uusi, korostaa Saskin maan vahvaa perintöä rallin osalta.
– Olemme oppineet, että Kroatian ensimmäinen järjestetty ralli pidettiin jo vuonna 1902, kun olimme vielä osa Itävalta-Unkarin imperiumia. Kisa ajettiin Nicasta Opatijaan eli noin 30 kilometriä yhdeltä pätkältä, joka tänä vuonna oli ohjelmassa. Toki välissä on katkoja rallin osalta sodan ja muiden ongelmien takia, mutta intohimoa meillä riittää rallia kohtaan.
Huimaan voittoon ajanut Rovanperä mykisti myös Kroatian MM-rallin ykkösmiehen.
– Kalle ajoi kisan kuten Skandinaviassa eli melkein kuin sorarallin. Hän osasi ennakoida aina seuraavan mutkan ja oli siksi niin nopea. Toki riskejäkin oli matkassa. Rengasrikko vei häneltä minuutin, mutta hän nousi silti fantastiseen suoritukseen. Rehellisesti sanottuna uskon, että Kalle voi olla seuraava suuri mestari kuten Sebastien Loeb ja Sebastien Ogier.
Katso alapuolelta Kroatian MM-rallin parhaat palat.